Helmikuun 2020 elokuvia

Parasite (Gisaengchung, Etelä-Korea 2019)
Ohjaus: Bong Joon-ho
Nähty: Elokuvateatterissa

Parasite on useita hienoja elokuvia ohjanneen eteläkorealaisen Bong Joon-hon uusin mestariteos. Elokuva on voittanut parhaan elokuvan Oscarin ja muitakin tärkeitä palkintoja ympäri maailmaa, eikä mielestäni ollenkaan syyttä, nyt leffan nähneenä voin todeta. Draaman monimutkainen ja monisyinen juonenkulku seuraa köyhän, itseään pienimuotoisilla kepulikonsteilla elättävän perheen elämänmenoa. Muutaman sattumuksen summana perheen jäsenet pääsevät yksi toisensa jälkeen palvelijoiksi ylempää keskiluokkaa edustavan pariskunnan ja heidän poikansa ökytaloon. Ja tästä tilanteesta tarina vasta alkaa kerätä kierroksia. Voisi sanoa, että tämä leffa on sitä peräänkuulutettua elokuvataidetta parhaimmillaan: Teknisesti täydellinen suoritus, jolla on myös paljon sanottavaa nykymaailmasta. Elokuva on upeasti kuvattu, lavastettu, käsikirjoitettu, ja juonenkulku on tiukasti otteessaan pitävää, ennalta-arvaamatonta ja hyvin rytmitettyä. Näyttelijät tekevät jokainen hienoa työtä, eikä mistään muustakaan osa-alueesta löydy moitteen sanaa. Elokuva myös käsittelee luokkajakoa ja sen syitä ja seurauksia, älykkäästi, mutta tavallaan myös hyvin tasapuolisesti ja objektiivisesti: Kumpikaan perhe ja kukaan niiden jäsenistä eivät ole tarinan pahiksia, vaan heillä kaikilla on oma taustansa ja omat syynsä toimia niin kuin toimivat. Yksi viime vuosien parhaista elokuvista, ainakin minun mielestäni.

5/5 (Todella hyvä)


Birds of Prey: And the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn (USA 2020)
Ohjaus: Cathy Yan
Nähty: Elokuvateatterissa

Suicide Squad -superpahistörmäilyssä alun alkuaan nähty Jokerin tyttöystävä ja sekopäinen friikki Harley Quinn on nyt saanut oman elokuvansa. (Niin, kyllä tämä on nimenomaan hänen elokuvansa, vaikka leffan nimi jotain toista yrittää väittää.) Harley pistää alussa välit poikki Jokerin kanssa ja yrittää päästä oman itsenäisen elämänsä alkuun, mutta kaiken maailman hörhöt ottavat hänet tähtäimeensä, ei vähiten sadistinen mafiapahis Roman Sionis, joka myös Black Maskina tunnetaan. Kuvioihin liittyy myös timantti, jota kaikki havittelevat, ja joukko moninaisen taustan omaavia naisia, jotka loppujen lopuksi muodostavat Harleyn kanssa sen leffan nimessä mainitun Birds of Prey-ryhmän. Alku on vähän sekava, kun yritetään leikkiä liikaa aikatasojen kanssa, mutta loppua kohti leffa etenee jo mukavasti toimintakohtauksesta ja juonenkäänteestä toiseen. Pääosanäyttelijät ovat kyllä naisia paikallaan, ja erityismaininnan ansaitsee Ewan McGregor, joka vetää Sionis-pahiksen niin maukkaasti yliöveriksi, ettei voi kuin ihailla. Kunpa elokuvan juoneenkin olisi panostettu samanlaista räväkkyyttä, nyt leffa tuntuu vähän Deadpoolin yllätyksettömältä kevytversiolta, joka hiihtää tuttuja ja ennalta-arvattavia latuja. Ihan katsottava raina tämä silti on, ja sen voisi katsoa joskus sujuvasti uudelleen, ainakin jos kaipaa kevyttä ja näyttävää hömppää.

3/5 (Ihan ok)


The Gentlemen (USA 2019)
Ohjaus: Guy Ritchie
Nähty: Elokuvateatterissa

Guy Ritchien uusin komediallinen rikosdraama sijoittuu moderniin Skotlantiin ja sen omintakeiseen alamaailmaan. Matthew McGonaghey esittää päähenkilöä, alunperin jenkkilästä maahan muuttanutta rikollispomoa, joka joutuu moniin erilaisiin ongelmiin bisneksiensä kanssa. Leffassa nähdään myös paljon kannabista, pyssyjä, etikkamunia, erikoisia sivuhahmoja, huumoria, ja konekivääritulituksenomaista dialogia. Tässä leffassa ei tosiaankaan ole tylsää hetkeä, ainoaksi miinukseksi laskisin sen, että tarinaan pitää oikeasti keskittyä, muuten voi tippua nopeasti kärryiltä. Suosittelen silti ehdottomasti, oli todella mukava parituntinen.

4/5 (Hyvä)

Tammikuun 2020 elokuvia

Cats (USA 2019)
Ohjaus: Tom Hooper
Nähty: Elokuvateatterissa

Maailmankuuluun näyttämömusikaaliin perustuva Cats on nimensä mukaisesti (musikaali)elokuva kissoista. Alkuperäisteos ei ole minulle millään tasolla tuttu, joten en tiedä kuinka uskollinen tämä versiointi on, mutta vaikea uskoa, että originaali olisi ihan näin hämmentävä kokemus. Laulut ovat ihan kivoja lurituksia, jotkut jopa muistettavia, lavasteet näyttäviä, ja pääosissa hyviä näyttelijöitä. Toisaalta taas, kissat ovat ihmeellisiä kissojen ja ihmisten sekasikiöitä, erikoistehosteet hyvin vaihtelevia laadultaan, ja elokuvan tarinapuoli on hyöhenenkevyt turhake, leffa kun keskittyy lähinnä esittelemään sekalaisen joukon erilaisia ja erityyppisiä kissoja, jotka kertovat itsestään laulumuodossa, jotta joku heistä saisi etuoikeuden päästä kissojen taivaaseen (tai johonkin vastaavaan, kuten sanoin, ei mitään väliä). Kyllä tämän ihan sujuvasti katsoo, mutta kyseessä ei todellakaan ole mikään tuleva klassikko.

3/5 (Ok, kai)


Jojo Rabbit (USA 2019)
Ohjaus: Taika Waititi
Nähty: Elokuvateatterissa

Toisen maailmansodan loppuvaiheisiin ja natsi-Saksaan sijoittuva Hitler-komedia! Kaikenlaista olen nähnyt, mutta tällaista tulee vastaan harvemmin. Jojo Rabbit on pikkupoika, joka ei halua mitään muuta maailmassa niin paljon kuin päästä Hitler-Jugendiin ja Fuhrerin henkivartiokaartiin. Asiassa häntä auttaa (tai sitten ei) oma äiti, koominen mielikuvitus-hitler ja kotitalon ullakolta löytyvä yllätys. En paljasta sen enempää huumorin määrää tai tyylilajia, sanonpahan vain, että hauska leffa tämä on ja ehdottomasti katsomisen arvoinen. Kun elokuva yrittää välillä vakavoitua, se ei valitettavasti toimi yhtä hyvin kuin koomisina hetkinään, mutta kyllä tätä silti voi suositella ihan kaikille hyvän (ja ehkä vähän huononkin) huumorin ystäville.

4/5 (Hyvä)


The Irishman (USA 2019)
Ohjaus: Martin Scorsese
Nähty: Netflix

Sedät jaksaa heilua! Martin Scorsesen Netflix-draama The Irishman on mukaansatempaava ja perusteellinen selonteko yksittäisen mafian palkkatappajan elämästä, järjestäytyneestä rikollisuudesta ja amerikkalaisten ammattiliittojen korruptiosta. Tämä elokuva on eepos sanan kaikissa merkityksissä. The Irishman on jopa kolme ja puoli tuntia pitkä, mutta missään vaiheessa ei tuntunut että se olisi ollut ylipitkä tai jokin osa elokuvasta olisi ollut turhaa. Lähes kaikilla tapahtumilla on oma tarkoituksensa tässä palapelissä, ja vaikka joillain ei olisi ollutkaan, kerronta on niin vetävää, että ainakin tämä katsoja meni vain virran mukana. Pienetkin (näennäiset) turhakkeet pönkittivät, jos eivät muuta, niin elokuvan maailmaa ja yleistä elokuvakokemusta. Pääosissa Robert deNiro, Joe Pesci ja Al Pacino loistavat. Jos jotain pitää vähän moittia, niin kyseisten herrojen nuorentamiseen käytettyjä tietokone-efektejä. Tarina sijoittuu useille aikatasoille, eivätkä vanhojen herrojen nuorimmat versiot näytä ihan luontevilta/luonnollisilta. Tämä on kuitenkin vain pieni kauneusvirhe muuten täydellisessä paketissa. Suosittelen, jos Scorsesen elokuvat ovat yhtään kolahtaneet, ja kärsivällisyyttä kokoillan (oikeasti tällä kertaa!) elokuvan katsomiseen riittää.

5/5 (Erinomainen)


Taistelulähetit - 1917 (1917, USA 2019)
Ohjaus: Sam Mendes
Nähty: Elokuvateatterissa

Sam Mendesin Oscar-tyrkky 1917 sijoittuu ensimmäiseen maailmansotaan. Kaksi brittisotilasta saa tehtäväkseen tavoittaa etulinjassa hyökkäykseen valmistautuvan pataljoonan, ennen kuin se kävelee suoraan saksalaisten virittämään ansaan. Ei mitään uutta siis auringon alla, tällaisia tarinoita on nähty monesti ennenkin. Mikä erottaa tämän elokuvan muista samanlaisista, on kuitenkin tekniikka, jolla tarina on kuvattu, ja jolla se on saatu vaikuttamaan yhdeltä koko elokuvan mittaiselta kamera-ajolta. Tämä tuo kerrontaan aivan omanlaista dramatiikkaa ja jännitystä, jos kohta joskus saa vaikuttamaan leffan jonkinlaiselta videopeliltä, jossa seurataan takaviistosta kahden sotilaan seikkailuja sotatantereella. Mielenkiintoinen kokeilu on silti kyseessä ja neuvonkin näkemään tämän elokuvan mahdollisimman isolta kankaalta/ruudulta, silloin siitä saa kaikkein irti.

4/5 (Hyvä)

Joulukuun 2019 elokuvia

Veitset esiin (Knives Out, USA 2019)
Ohjaus: Rian Johnson
Nähty: Elokuvateatterissa

Rian Johnsonin ohjaama Veitset esiin on aika harvinaista herkkua: Klassinen, perinteitä kunnioittava murhamysteerielokuva, joka ei perustu mihinkään kirjaan tai aikaisempaan elokuvaan, vaan on kokonaan uusi ja oma tarinansa. Kuuluisa kirjailija ja dekkari-imperiumin johtaja on kuollut epäselvissä olosuhteissa. Hänen jälkeläisensä ja muut sukulaisensa ovat enemmän tai vähemmän sekalaista ja -päistä sakkia, ja poliisi tuo omia tutkimuksiaan auttamaan terävän yksityisetsivä Benoit Blancin (mainio Daniel Craig), joka alkaa perata monimutkaista tapahtumavyyhtiä omintakeiseen tyyliinsä. Ei tästä leffasta ole paljoakaan pahaa sanottavaa. Kaikki näyttelijät hoitavat hommansa mallikkaasti, tarina on sopivan mutkikas ja kiinnostusta herättävä, ja pientä toimintaakin on silloin tällöin. Mukaan on myös ripoteltu sopivasti yllättäviä juonenkäänteitä, jonkin verran raikasta harhaanjohtamista, sekä hyppysellinen mustaa huumoria. Suosittelen erityisesti dekkarien ystäville, ja miksei muillekin, sen verta hyvä elokuva on kyseessä.

4/5 (Hyvä)


Le Mans 66 (Ford v Ferrari, USA 2019)
Ohjaus: James Mangold
Nähty: Elokuvateatterissa

Tositapahtumiin perustuva draamaelokuva Le Mans 66 kertoo oman aikakautensa (60-luku) autokilpailumaailmasta ja siinä pyörivistä ja toimivista henkilöistä. Hyvin perinteinen tarina keskittyy kertomaan parin neron kamppailuista omia heikkouksiaan ja toisiaan vastaan, ja kuinka he saavuttavat jotain mihin suurempi systeemi ei pysty. Eli siis elokuvassa nähdään jotain joka on nähty jo miljoonaan kertaan amerikkalaisissa elokuvissa, ja nähdään varmaan vastakin. Pääosanesittäjät vetävät hyvin, ja rallikohtaukset ovat hyvin tehtyjä ja vauhdikkaita, mutta muuten liikutaan sellaisissa aika kliseisissä sfääreissä, jotka eivät ainakaan minussa herätä lähtökohtaisesti suuria tunteita. Kertakatsottava.

3/5 (Ok)


Star Wars: Rise of Skywalker (USA 2019)
Ohjaus: JJ Abrams
Nähty: Elokuvateatterissa

Star Wars- jatko-osatrilogian päätösosa saattaa loppuunsa koko Skywalkerien yhdeksänosaisen tarinan ja tuntuu kyllä monessa suhteessa elokuvasaagan tilinpäätökseltä. Sääli kuitenkin, ettei tämä loppu ole yhtä hyvä kuin leffa-ilmiö ansaitsisi. Alussa heilutaan sekavasti sinne tänne etsimässä jotain (ilmeisesti) tärkeää esinettä ja vedetään myös jedipäähineestä uudestisyntynyt keisari Palpatine antamaan päähenkilöille kunnon vastus. Loppua kohden kerronta tiivistyy ja nähdään upeita taistelukohtauksia ja vanhojen kunnon hahmojen cameoita, mutta myös ihmeellisiä pöljyyksiä ja Millenium Falconin kokoisia juoniaukkoja. Ihan katsottava erikoistehostespektaakkeli tämä toki on, mutta tuntuu että pienellä lisäyrityksellä olisi parempaankin pystytty. Leffasarjan ystäville toki vahva suositus.

3/5 (Ihan ok)


Jumanji: The Next Level (USA 2019)
Ohajus: Jake Kasdan
Nähty: Elokuvateatterissa

Jumanji: The Next Level jatkaa edellisen Jumanji-leffan tarinaa tutulla ja turvallisella tyylillä. Jälleen kerran joudutaan tietokonepelin syvyyksiin, ja taistellaan läpi erilaisten esteiden kohtaamaan pääpahis, joka on tällä kertaa (mainiosti nimetty) Jurgen the Brutal. Uusia mausteita keitokseen saadaan tuomalla kehiin uusia päähenkilöitä ja sekoittamalla hahmoja tasaisin väliajoin, mutta muuten kyllä elokuva antaa juuri sitä ja vain sitä, mitä on tilattu. Eikä siinä mitään, viihdyin kyllä erinomaisesti koko leffan ajan. Aivotonta hyvin tehtyä hömppää sitä kaipaaville.

3/5 (Ok)

Cinemare 2019

Manos: Hands of Fate (USA 1966)
Ohjaus: Harold P. Warren
Nähty: Cinemare 2019

Öötuota. Manos: Hands of Fate kertoo perheestä, joka eksyy matkalla jonnekin, ja joutuu jonkinlaisen kultin tähtäimiin johonkin ameriikan perähikiälle. Asioita tapahtuu ja niin edelleen. Jos tämä juonikuvaus kuulostaa epämääräiseltä huiskaisulta, se johtuu siitä että koko leffa on hyvin monella tapaa epämääräinen huiskaisu. Harvoin nimittäin tulee nähtyä näin laiskasti ja kädettömästi käsikirjoitettua, ohjattua, kuvattua, äänitettyä, näyteltyä ja lavastettua elokuvantekelettä. No, kyllä tästä muutamat naurut silti sai, lähinnä huvitti kulttijohtajan avuton apuri Torgo, joka haahuili ympäriinsä kuin olisi humalassa, krapulassa tai molemmissa yhtäaikaa. Tai ehkä henkilöhahmon näyttelijä tajusi, millaiseen katastrofiin tuli lupauduttua ja päätti vetää kännit samalla kun leffaa kuvattiin. En yhtään ihmettelisi!

1/5 (Erittäin huono)


Lighthouse (USA 2019)
Ohjaus: Robert Eggers
Nähty: Cinemare 2019

Robert Eggersin ohjaama Lighthouse on puolestaan kokonaan toisentyylinen ja -laatuinen elokuva. Kaksi miestä (Willem Dafoe ja Robert Pattinson) rantautuu syrjäiselle saarelle majakanvartijoiksi joskus 1890-luvulla. Miesten välit ovat jo alusta lähtien syystä tai toisesta jännitteiset, ja päivien kuluessa ja ankaran sään piiskatessa pientä luotoa he alkavat ottaa henkistä mittaa toisistaan. Lähestyvä myrsky kiristää hermot äärimmilleen, ruoka loppuu, viinaa juodaan pullo toisensa perään, ja lopulta hulluus ja hallusinaatiot saavat vallan. Uskomattoman kauniisti kuvattu ja taitavasti käsikirjoitettu Lighthouse pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Mukana on niin selkäpiitä kylmääviä kauhunäkyjä (jotka joko ovat totta tai sitten eivät), tarkkanäköistä henkilödraamaa, kuin äkkiväärää mustaa huumoriakin. Dafoe ja Pattinson tekevät yhdet näyttelijäuransa parhaista roolisuorituksista, ja heidän keskinäistä nokkapokkaansa seuraa herkeämättä suurella mielenkiinnolla. Varsinkin kun klaustrofobisella lähes 1 : 1 kuvasuhteella mustavalkofilmille kuvattu elokuva suorastaan pakottaa katsojan keskittymään olennaiseen eli kahteen päähenkilöön ja heidän vajoamiseensa mielipuolisuuden syövereihin. Upea elokuva, joka jää pitkäksi aikaa mieleen.

5/5 (Erinomainen)


In Fabric (USA 2018)
Ohjaus: Peter Strickland
Nähty: Cinemare 2019

In Fabric on mielenkiintoinen kauhu/jännityselokuvayritelmä, joka ei ihan onnistu kaikissa pyrkimyksissään. Synkkiä salaisuuksia kätkevästä vaatekaupasta ostettu iltapuku osoittautuu kirotuksi, ja sotkee monien omistajiensa elämän, tavalla tai toisella. Äkilliset kauhuelementit ja taiteelliset välikuvat hyppivät silloin tällöin silmille ja katkovat päähenkilöiden lähes tylsän realistisen arjen seuraamista. Välillä lipsutaan jopa tahattoman huumorin puolelle. Tästä leffasta ei mitään suuria kauhuelämyksiä irti saa, mutta kyllä sen silti kivuttomasti läpi katsoo. Keskitasoa.

3/5 (Ihan jees)

Loka- ja marraskuun 2019 elokuvia

Joker (USA 2019)
Ohjaaja: Todd Phillips
Nähty: Elokuvateatterissa

Hangover -ohjaaja Todd Phillipsin Joker on synkkä ja väkivaltainen draama, joka sijoittuu jonnekin 80-luvun alkuun Gothamin rappioituvaan suurkaupunkiin. Päähenkilönä on Batmanin arkkivihollinen Jokeri, tai ainakin jonkinlainen tosimaailmaa sivuava versio hänestä, Arthur Fleck. Elokuva seuraa mielenterveysongelmaisen Arthurin pyristelyä oman elämänsä hämähäkinverkossa, ja lopulta muuttumista tappajaklovniksi, jolla omien sanojensa mukaan "ei ole mitään hävittävää". Joker on tyyliltään hidastempoinen henkilökuvaus, josta ei suurieleistä toimintaa tai keventävää vitsailua löydy. Väkivalta on rumaa, ihmiset ilkeitä, ja toivonpilkahduksetkin harvassa, jos edes todellisia. Elokuva ei siis todellakaan ole mikään nykyaikainen supersankarispektaakkeli, vaan sitä voisi pikemminkin kuvailla sairaskertomukseksi, joka kertoo paitsi yhden yksilön, myös kokonaisen kaupungin henkisestä rappiosta ja syöksykierteestä. Samalla se laukoo rivien välissä mielipiteensä mielenterveyspalvelujen alennustilasta, aseiden helposta saatavuudesta, rikkaiden ja köyhien välisestä kuilusta, sekä erityisesti siitä, kuinka luotettava mieleltään järkkyneen ihmisen näkökulma on. Vaikka Joker ei edes yritä vastata kaikkiin näihin esittämiinsä pohdintoihin, se onnistuu silti jäämään kytemään katsojan takaraivoon ja herättämään paljon ajatuksia, ja se jos mikä on mielestäni onnistuneen elokuvan merkki. Mainittakoon kuitenkin yksi asia, jossa ei ole mitään pintapuolista: Joaquin Phoenixin hypnoottinen roolisuoritus Arthur Fleckinä. Jo tämä pelkästään tekee Jokerista katsomisen arvoisen kokemuksen sekä yhden vuoden parhaista elokuvista.

5/5 (Erinomainen)


Zombieland: Double Tap (USA 2019)
Ohjaaja: Ruben Fleischer
Nähty: Elokuvateatterissa

Toimintakomedia Zombielandin jatko-osa sijoittuu kymmenen vuotta zombiapokalypsin ja ensimmäisen leffan tapahtumien jälkeen. Elävien kuolleiden tuhoamassa maailmassa neljä edellisestä elokuvasta tuttua päähenkilöä koheltavat eteenpäin kohti tuntematonta tulevaisuutta, samalla toki teilaten zombeja yhä taitavammin ja verisemmin. Matkaan tulee kuitenkin yllättäviä esteitä, kun he joutuvat kohtaamaan uudet, vielä voimakkaammat epäkuolleet, tai jotain vastaavaa. Lisäksi tavataan uusia tyyppejä, he kuolevat, tai eivät kuole, tai jotain sinne päin. No, mieleenpainuva ja koherentti juonihan ei näissä kauhukomedioissa ole oleellisinta, pääasia on hauska, hulppea ja verinen toiminta. Ei Zombieland 2 ihan yhtä hyvä tai edes viihdyttävä elokuva ole kuin se eka leffa, mutta mielikseen tämän katsoo, varsinkin kun ottaa huomioon, että nykyään zombeja puskee ihmisten tajuntaan joka tuutista, eli valinnanvaraa on.

3/5 (Ihan ok)


Juna Busaniin (Train to Busan, Etelä-Korea 2016)
Ohjaaja: Yeon Sang-ho
Nähty: Yle Areena

Jatketaanpa zombielinjalla. Eteläkorealainen leffa Juna Busaniin kertoo jälleen kerran ihmislihaa himoitsevien raivotautisten hirviöiden hyökkäyksestä, tällä kertaa hieman uudella tvistillä. Luotijuna syöksyy kohti Busanin kaupunkia, joka on joko turvasatama tai sitten ei, ja kyydissä on totta kai sekä ihmisiä että zombeja. Alkaa hirvittävä ja armoton selviytymistaistelu, jossa henki on herkässä. Vaikka tarina on kieltämättä miljoonaan kertaan nähty, upeasti kuvattu ja rytmitetty toiminta on hermojaraastavan jännittävää seurattavaa. Suosittelen, ellei ole jo ihan leipääntynyt tähän genreen.

4/5 (Hyvä)


Doctor Sleep (USA 2019)
Ohjaaja: Mike Flanagan
Nähty: Elokuvateatterissa

Doctor Sleep on kauhuelokuva, tai ehkä ennemminkin yliluonnollinen trilleri, joka perustuu Stephen Kingin samannimiseen romaaniin. Kyseinen kirja on enemmän tai vähemmän itsenäinen jatko-osa saman kirjailijan Hohdolle, mutta toki tämä elokuvaversio ottaa myös vaikutteita ja jatkaa Stanley Kubrickin vielä kuuluisamman elokuvan tarinaa. Tuon romaanin ja elokuvan pikkupoika, Danny Torrance, on kasvanut aikuiseksi ja yrittää hukuttaa lapsuutensa traumaattiset tapahtumat ja piilevät yliluonnolliset kykynsä viinaan ja kaikenlaiseen sekoiluun. Hän päättää aloittaa lopulta kaiken alusta syrjäisessä pikkukaupungissa, mutta törmää samanlaisia "hohtamisen" kykyjä omaavaan pikkutyttöön sekä epämääräiseen kulkurijoukkoon, joka käyttää ravintona heidän kaltaistensa poikkeusyksilöiden psyykkisiä voimia. Siinäpä sitä onkin jo tarpeeksi konfliktin aihetta yhdelle elokuvalle, ja kyllähän tässä jännittäviä juonenkäänteitä riittää. Pelottavaksi tätä leffaa ei voi väittää kuin paikoin, mutta näyttelijät ovat kautta linjan hyviä rooleissaan, ja loppupuolella nostalgian tunteita viritellään lähes ylikierroksille, kun tapahtumat siirtyvät hylättyyn ja rappioituvaan Overlook-hotelliin. Ihan mukavaa ja otteessaan pitävää remellystä, vaikka Kubrickin alkuperäisen elokuvan tasolle ei päästäkään.

4/5 (Hyvä)


Hail, Satan? (USA 2019)
Ohjaaja: Penny Lane
Nähty: Rokumentti 2019

Dokumentti Hail, Satan? on pienimuotoinen syväluotaus Yhdysvaltain uskontomelskauksen ja politiikanteon nykytilaan. Se kertoo pienestä ryhmästä satanisteja, joka päättää haastaa Amerikassa yhä enemmän politiikkaan osallistuvan kristillisen oikeiston muun muassa pystyttämällä Baphometin patsaan Oklahoman kongressitalon eteen, järjestämällä satanistisia päiväkerhoja, ja tekemällä muutakin hulvatonta jäynää sanan- ja uskonnonvapauden nimissä. Suurta dramatiikkaa Hail, Satan?ista on turha hakea, kameran edessä on enimmäkseen puhuvia päitä, ja kerronnan punainen lanka tuntuu aina välillä häviävän, mutta ihan katsottava dokkari tämä on silti, suosittelen.

3/5 (Ihan ok)

Seppo Saatana lähikuvassa.

Syyskuun 2019 elokuvia

Se: Toinen luku (It: Chapter Two, USA 2019)
Ohjaaja: Andres Muschietti
Nähty: Elokuvateatterissa

Se: Toinen luku jatkaa ensimmäisen Se -elokuvan tarinaa nykyajassa, eli reilut 27 vuotta edellisen leffan tapahtumien jälkeen. Pennywise-klovnin kukistaneet lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja lähes unohtaneet kokemansa kammottavuudet, kunnes hirviöpellen paluu pakottaa heidät takaisin Derryn pikkukaupunkiin lopullista kohtaamista varten. Toinen luku jatkaa sekä tyylillisesti että laadullisesti edeltäjänsä linjalla, eli kyseessä on kohtuullisen huumoripitoinen tehostekauhistelu asiaankuuluvine säikyttelyineen. Kovinkaan pelottava leffa ei ole, mutta kekseliäs, näyttävä ja viihdyttävä toki. Yksi suuri yksittäinen ongelma elokuvasta täytyy kuitenkin nostaa esiin: Sen pituus (2 h 45 min). Etenkin loppukähinöistä olisi voinut leikata pois 15 minuuttia leffakokemuksen yhtään kärsimättä.

3/5 (Ihan ok)


Kärsimys ja kunnia (Dolor y Gloria, Espanja 2019)
Ohjaaja: Pedro Almodovar
Nähty: Elokuvateatterissa

Pedro Almodovarin uusin elokuva on osittain omaelämänkerrallinen draama parhaat päivänsä nähneestä elokuvaohjaajasta, joka yrittää pärjätä hektisen nykyajan vaatimusten, hankalien työkavereiden, sekä vanhuuden vaivojensa kanssa. Samalla takaumissa seurataan päähenkilön lapsuutta ja ruoditaan hänen äitisuhdettaan ja elämänvalintojaan. Kärsimys ja kunnia on älykäs, taiteellisesti kunnianhimoinen, sekä myös tunteellinen ja synkän humoristinen elokuva, joka monista erilaisista juonikuvioista ja useista aikatasoista huolimatta säilyttää fokuksensa tiukasti päähenkilössä, eikä eksy turhille sivupoluille. Almodovarin parhaimmistoa, suosittelen.

4/5 (Hyvä)


Downton Abbey (UK 2019)
Ohjaaja: Michael Engler
Nähty: Elokuvateatterissa

Downton Abbeyn elokuvaversio jatkaa englantilaisella maaseudulla sijaitsevan herraskartanon asukkaiden, niin herrojen kuin narrienkin, elämän seuraamista. Kuningaspari on tulossa vieraaksi, ja tästä seuraa niin ulkomaailmassa kuin itse kartanon seinienkin sisällä kaikenlaista dramatiikkaa ja kuohuntaa. Ei kuitenkaan mitään se vakavampaa, kuin että kuka naitetaan kenelle ja saako palvelusväki kokata ja tarjoilla hänen majesteetilleen. - Elokuva, kuten sarjakin, on taidolla ja tyylillä tehtyä perusbrittiläistä viihdedraamaa, jossa englantilaiset huippunäyttelijät pistävät lähes joka suhteessa parastaan. Leffa on fiksusti myös rakennettu niin, että se sopii sekä pitempiaikaisille Downton Abbey-faneille että maailmaan ensi kertaa tutustuville. Toki tietenkin sarjan ystävien kuvittelisi saavan enemmän irti, koska tuntevat jo kaikki henkilöhahmot ja heidän historiansa kuin omat taskunsa. Sarjan jo tunteville siis pakkonähtävää, mutta eivätköhän tästä muutkin nauti.

4/5 (Hyvä)


Ad Astra (USA 2019)
Ohjaaja: James Gray
Nähty: Elokuvateatterissa

Ad Astra on lähitulevaisuuteen sijoittuva pohdiskeleva scifidraama astronautista (Brad Pitt), joka lähtee kohti aurinkokunnan ääriä löytääkseen hurjalle tutkimusretkelle vuosia sitten lähteneen ja matkalla kadonneen isänsä. Matkalla nähdään erilaisia ihmiskohtaloita, ihmetellään maailmankaikkeuden suuruutta, ja jopa joudutaan yhtäkkisen toiminnan pyörteisiin. Pääpaino on kuitenkin jännitteisen isäsuhteen ruotimisessa, mikä ei ehkä iske kovin hyvin katsojaan, joka odottaa toimintapainotteisempaa seikkailua. Mutta mikäli kuitenkin malttaa mielensä, ja antaa hidastempoisen tarinan vain viedä, Ad Astra voi olla hyvin miellyttävä elokuvakokemus. Näin kävi ainakin minulle.

4/5 (Hyvä)

Elokuun 2019 elokuvia

Fast and Furious: Hobbs & Shaw (USA 2019)
Ohjaus: David Leitch
Nähty: Elokuvateatterissa

Hobbs & Shaw on Fast and Furious -toimintaelokuvasarjan viimeisin osa. Tai siis, kai tämä lähinnä on spin-off, ei varsinainen jatko-osa, kun vain osa näyttelijäkööristä (ne Hobbs ja Shaw) ovat tässä toisiaan ja pahiksia mäiskimässä. Koska en ollut aikaisemmin nähnyt ensimmäistäkään Fast and Furious -elokuvaa (ainakaan kokonaan), etukäteen arvellutti hieman katsoa tätä, ymmärtäisikö tapahtumista yhtään mitään. No, huoli oli loppujen lopuksi turhaa, aikaisempaa kokemusta näistä turpakäräjistä ei tarvittu ollenkaan. Niin simppeli, suoraviivainen ja lähes aivoton tämä raina oli. Kaahausta, nyrkkitappeluja, räjähdyksiä, one-linereita, macholäpänheittoa, ja kauniita naisia (jotka tosin myös leipoivat pahiksia lättyyn). Ja oli siellä jokin juonen tapainenkin, lähinnä sitomassa toimintakohtauksia yhteen. Ei siis tosiaankaan mikään suuri elokuvaklassikko, mutta ihan kertakatsottavaa purukumia äksönin ystäville.

3/5 (Ok)


Itse ilkimys 3 (Despicable Me, USA 2017)
Ohjaus: Pierre Coffin & Kyle Balda
Nähty: Netflix

Itse ilkimys -animaatioelokuvasarjan kolmas osa tarjoaa sitä samaa mitä aikaisemmat leffat. Entinen superpahis Gru yrittää sopeutua leppoisaan perhe-elämään, mutta kun kadonnut kaksoisveli ilmaantuu kuvioihin, veri vetää ainakin vähän rikoksen poluille. Samaan aikaan kasarihenkinen rikollisnero yrittää vuosisadan keikkaa, ja pallopäiset minionit säätävät omiaan. Viihdyttävällä perustasolla tässä mennään: Kohellusta on vielä edellisistäkin osista lisätty, ja juoneen on panostettu puolestaan vähemmän, mutta ilmeisesti nämä leffat löytävät yleisönsä, kun niitä vieläkin tehdään. Katsottava, mutta vähän unohdettava - siinä koko elokuva pähkinänkuoressa.

3/5 (Ok)


Once Upon a Time in a Hollywood (USA 2019)
Ohjaus: Quentin Tarantino
Nähty: Elokuvateatterissa

Once Upon a Time in a Hollywood on ohjaaja/käsikirjoittajalegenda Quentin Tarantinon uusin elokuva, ja hänen ehkä parhain tuotoksensa parinkymmeneen vuoteen. Leffan tapahtumat sijoittuvat entisajan Hollywoodiin, 60-70-lukujen taitteeseen, ja tarinassa seurataan jo parhaat päivänsä nähnyttä elokuvatähteä (Leonardo diCaprio) sekä hänen stuntmiestään/autonkuljettajaansa/jokapaikan höyläänsä (Brad Pitt), jotka yrittävät tulla toimeen ja pitää itsensä relevantteina muuttuvassa elokuvamaailmassa. Äijät ovat rooleissaan oikein mainioita, ja heidän edesottamuksiaan unelmakaupungissa seuraa mielenkiinnolla. Loppuvaiheissa mukaan nivoutuvat myös oikean elämän elokuvajulkkikset Sharon Tate ja Roman Polanski, ja Charles Mansonin tappajakultillakin on oma osuutensa hulinoissa. Elokuva on melko pitkä, ja joskus vähän liiankin hidasliikkeinen, mutta tunnelmallinen kuvaus, aikakautensa menobiisit, ja mustan huumorin sävyttämä tarinankerronta pitävät kuitenkin katsojan otteessaan. Lopussa leffa menee aivan hysteerisille kierroksille, mutta jotenkin Tarantino saa silloinkin pidettyä kaikki langat käsissään, ja kutoo valkokankaalle yhden vuoden parhaimmista/sairaimmista loppukohtauksista. Hieno elokuvakokemus, suosittelen ehdottomasti.

4/5 (Hyvä)


Dead Don't Die (USA 2019)
Ohjaus: Jim Jarmusch
Nähty: Elokuvateatterissa

Jim Jarmuschin zombikomedia Dead Don't Die on erikoinen elokuva. Onhan näitä maailmanlopun huumorizombiemättöjä nähty monta kertaa ennenkin (Shaun of the Dead ja Zombieland nyt tulevat ensimmäisinä mieleen), mutta jotenkin tästä on saatu aivan omanlaatuisensa viritys. Huumori on lakonista ja kuivaa, päähenkilöt tiedostavat olevansa elokuvassa ja joskus toimivat sen mukaan, ja veri lentää välillä komeasti roiskutellen. Bill Murray, Adam Driver ja kumppanit näyttelevät eleettömästi, ja zombit laahustavat ja örisevät kaduilla kaikkia genren perinteitä kunnioittaen. Kaikille tämä ei ehkä uppoa, kun vitsejä ei hirveästi alleviivata, mutta minä kyllä nautin tästä tyylinäytteestä.

4/5 (Hyvä)


Apollo 11 (USA 2019)
Ohjaus: Todd Douglas Miller
Nähty: Elokuvateatterissa

Apollo 11 -dokumentti käy läpi legendaarisen kuulennon vaiheet aina lähtölaukaisusta maan kamaralle paluuseen asti. Elokuvan tekemisessä ei ole käytetty puhuvia päitä ja uudelleennäyteltyjä rekonstruointeja, vaan kaikki nähtävä kuva ja kuultava ääni ovat autenttista materiaalia NASA:n omista arkistoista. Huippuunsa hiottu leikkaus ja taustalla jumputtava sykettä nostattava instrumentaalimusiikki saavat aikaan sen, että katsoja jännittää elokuvan tapahtumia rystyset valkoisina, vaikka tietää täsmälleen, kuinka tässä lennossa tulee käymään. Parhaiten toimii leffateatterin valkokankaalla, mutta kyllä tämä toimii kotioloissakin, mikäli sattuu omistamaan ison kuvaruudun ja hyvän äänentoiston.

4/5 (Hyvä)