Marraskuun- ja joulukuun elokuvia

No niin, tästä tuli tavallista pitempi postaus. Ihan omaa syytäni, kun en saanut joulu(tai edes tammi)kuussa aikaiseksi kirjoittaa marraskuun elokuvista. Laitetaan nyt sitten kaikki loppuvuoden rainat samaan syssyyn.


Tie El Doradoon (The Road to El Dorado, USA 2000)
Ohjaajat: Bibo Bergeron, Jeffrey Katzenberg, Will Finn, David Silverman ja Don Paul
Nähty: Netflix

Tie El Doradoon on vuosituhannen vaihteessa ilmestynyt animaatioelokuva kahdesta helppoheikistä, jotka lähtevät uudelle mantereelle etsimään tarunomaista kultaista kaupunkia El Doradoa. Matkalla tapahtuu sitten kaikenlaisia kommelluksia, ja muutkin ovat kullan perässä. Tämä oli valitettavasti hieman tylsä elokuva. Laulut olivat huonoja, ja tarina kliseinen. Huumori ei jaksanut naurattaa. Ei tämä nyt toisaalta mikään umpisurkeakaan ollut, mutta kun tuli katsottua loppusyksystä paljon parempiakin animaatioita, tämä jäi ansaitusti tämän ajanjakson elokuvapläjäyksistä jumbosijalle.

2/5 (Huono)                                                                                                                                                                                                              

Samurai Rauni Reposaarelainen (Suomi 2016)
Ohjaaja: Mika Rättö
Nähty: Elokuvateatterissa (Rokumentti)

Tätä menin katsomaan kauhunsekaisin tuntein. Että minkälaistahan roskaa on luvassa. Yllättäen kyseessä oli kuitenkin ihan oikean elokuvan oloinen taidepläjäys. Japanin ja Meri-Porin sekoitukselta vaikuttavassa miljöössä tapahtuva elokuva seuraa ruokottoman samurai Rauni Reposaarelaisen yrityksiä selvittää, kuka on luvannut hänen päästään palkkion. Samantyyppinen sekoitus on myös elokuva itse. Räkä roiskuu kuin Turkalla konsanaan, välillä seurataan halvan oloisia mutta tyyliteltyjä taistelukohtauksia, ja samalla huomaa selvästi myös vakavasti otettavien samurai-elokuvien ja Akira Kurosawan vaikutteita. Hämmentävä elokuva. Ei tätä hyväksi voi sanoa, mutta ei myöskään huonoksi haukkua. Yhtä vaikea on myös sanoa, kenelle tätä suosittelisi. Ehkä kaikille niille, jotka osaavat suhtautua uuteen avoimin mielin. Omanlaatuinen kokemus sinänsä.

3/5 (Ihan ok)


Egyptin Prinssi (Prince of Egypt, USA 1998)
Ohjaajat: Brenda Chapman, Steve Hickner ja Simon Wells
Nähty: Netflix

Egyptin prinssi kertoo Mooseksen tarinan animaatioelokuvan keinoin ja osin lapsenomaisin painotuksin. En taaskaan pitänyt sen kummemmin leffan pakollisista musiikkinumeroista, mutta tarina oli kuitenkin kohtuullisen mielenkiintoinen. Piirrostyyli oli näyttävää ja Raamatusta kopioidun stoorin dramaattiset kohtaukset vaikuttavia. Kyllä tätä ihan mielellään katsoi, vaikka uusintakatsomiset saattavat kyllä jäädä vähiin.

3/5 (Ok)


Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (Fantastic Beasts and Where to Find Them, USA 2016)
Ohjaaja: David Yeats
Nähty: Elokuvateatterissa

Ihmeotukset sijoittuu Harry Potterin maailmaan, mutta tapahtumat sijoittuvat "nykyajan" Englannin sijasta 1920-luvun Amerikkaan. Lisko Scamanderiksi kutsuttu maagisten otusten tutkija saapuu örkkeineen New Yorkiin, ja hommat menevätkin lahjakkaasti pieleen kun oliot pääsevät syystä tai toisesta vapaalle jalalle. Elokuva oli itse asiassa ihan mukavaa katsottavaa, vaikka tekijät keskittyivät ehkä liikaa niiden ihmeotusten hassunhauskaan metsästykseen. Muutakin pahistelua nimittäin harrastettiin päätarinan liepeillä, ja tämä oli minusta paljon kiinnostavampaa. Pidin aikoinaan niistä varsinaisista Harry Pottereista (joistain leffoista enemmän, joistain vähemmän), mutta tämä elokuva on kokonaisuutena vain ihan ok -tasoa. Ehkä tämä tästä lähtee paremmin käyntiin, kun tarina etenee. Seuraava osahan on jo suunnitteilla.

3/5 (Ihan katsottava)


Zootropolis (Zootopia, USA 2016)
Ohjaajat: Byron Howard ja Rich Moore
Nähty: DVD

Zootropolis/Zootopia on mielestäni yksi viime vuoden parhaita animaatioelokuvia, ellei jopa paras. Eläinten asuttamaan suurkaupunkiin saapuu poliisikoulun käynyt maalaisjänis, joka lainvalvojana ryhtyy ratkomaan outoja rikoksia apunaan hieman sutki kaupunkilaiskettu. Tarina on vauhdikkaasti etenevä ja mukaansatempaava. Eläinten ominaispiirteistä revitään milloin huumoria, milloin vakavasti otettavia huomioita meidän ihmisten asuttamasta reaalimaailmasta. Loppupuolella otetaan taitavasti kantaa jopa rasismiin ja eläinten/ihmisten eriarvoisen kohteluun. Animaatio on kautta linjan taidokasta, ja laulupuoli jätetään tällä kertaa yhteen sekä alussa että lopussa soitettavaan biisiin. Suosittelen.

4/5 (Hyvä)


I, Daniel Blake (Iso-Britannia 2016)
Ohjaaja: Ken Loach
Nähty: Elokuvateatterissa

"I, Daniel Blake" kertoo sydänvaivojen vuoksi työttömäksi jääneestä englantilaisesta rakennusmiehestä, joka töitä etsiessään joutuu byrokratian tylyjen hammasrattaiden jauhamaksi. Onneksi hänellä on kuitenkin naapureita, ystäviä ja muita kohtalontovereita, joiden avulla arjesta joten kuten selvitään. Pidin todella paljon tästä elokuvasta. Sujuvasti etenevä ja henkilöihin keskittyvä draama nostaa välillä hymyn huulille ja välillä tunteet pintaan. Samalla se ottaa voimakkaasti kantaa sen kuuluisan pienen ihmisen puolesta. Suosittelen varauksetta. Lisää tällaisia elokuvia.

5/5 (Mestariteos)


Arrival (USA 2016)
Ohjaaja: Denis Villeneuve
Nähty: Elokuvateatterissa

Arrival on upean näyttävä ja kerronnallisesti monitasoinen tieteiselokuva muukalaisten saapumisesta Maapallolle. Mistään Independence Day -tasoisesta ja -tyylisestä toimintahötöstä ei tällä kertaa ole kyse, vaan tämä on, tai ainakin yrittää olla, älykäs scifi-tarina. Amy Adams esittää kielitieteilijää, jonka armeija tuo laskeutumispaikalle yrittäessään ymmärtää alieneiden kieltä ja tarkoitusperiä. Elokuvan tunnelma on kuvausta ja musiikkia myöten hienosti rakennettu. Muukalaiset ovat todella outoja ja vieraita, ja kommunikoinnin vaikeus paitsi ihmisten ja alienien välillä, myös ihmisten ja toisten ihmisten välillä, on yksi elokuvan pääteemoista. Lopussa tarina solmitaan yhteen ehkä liiankin kätevästi ja kliseisesti, mutta kyllä tähän maailmaan mielellään uppoutuu. Arrival onnistuu siinä, missä esimerkiksi Gravity ja Interstellar eivät.

5/5 (Upea)


Yön eläimet (Nocturnal Animals, USA 2016)
Ohjaaja: Tom Ford
Nähty: Elokuvateatterissa

Yön eläimet on monitasoinen ja -kerroksinen elokuva taiteen parissa työtään tekevästä ja elämäänsä tyytymättömästä hienostorouvasta (Amy Adamsin upea roolisuoritus, taas).  Eräänä päivänä hän saa postissa ex-miehensä kynäilemän esikoiskirjan, jossa kerrotaan tarinaa perheestä, joka joutuu länsi-teksasilaisten punaniskojen ahdistelemaksi. Kirjan tapahtumat (jotka kulkevat elokuvassa rinnakkain yhdessä päätarinan kanssa) alkavat muistuttaa kylmäävällä tavalla ex-parin yhteistä menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Mitä heille aikoinaan tapahtui, ja onko kyseessä suhteen uudelleenlämmittely-yritys vai jotain karmeampaa? Kuten edellisestä voi huomata, elokuvan tarinan tiivistäminen edes muutamaan lauseeseen on aika vaikeaa. Tarinan monitahoisuus toimii kuitenkin mielestäni elokuvan eduksi, eri tarinalinjat kommentoivat toinen toisiaan, ja loppu kutoo kaiken yhteen tyhjentävästi. Tämä jos mikä on ajattelevan ihmisen draama. Toisaalta, herkimmät katsojat älkööt vaivautuko.

4/5 (Hyvä)