keskiviikko 1. marraskuuta 2023

Syyskuun 2023 elokuvia


Ghostbusters: Afterlife (USA 2021)
Ohjaaja: Jason Reitman
Nähty: Netflix

Ghostbusters: Afterlife on enemmän tai vähemmän itsenäinen jatko-osa kahdelle 80-luvun klassiselle Ghostbusters -elokuvalle, Ghostbusters (1984) ja Ghostbusters II (1989). Yksinhuoltajaäiti kahden lapsensa kanssa muuttaa elokuvan alussa vanhalle farmille, jonka hänen isänsä omisti ja jossa hän kuoli jonkin aikaa sitten. Kohta selviää, että isoisä olikin vanhan haamujengin Egon Spengler, joka jatkoi omalaatuisia tutkimuksiaan syrjäisellä maaseudulla. Pian käy ilmi myös, että läheiselle vuorelle on haudattu jotain, joka vapautuessaan voisi syöstä maailman tuhoon. Onko Egonin lapsenlapsista uudeksi haamujengiksi ja tuleeko vanhakin kaarti vielä apuun? Ghostbusters: Afterlife on elokuvasarjan perinteitä kunnioittava hullunhauska hupailu, joka ei liialla järjellä juhli, mutta tarjoaa silti erikoistehosteidentäyteistä toimintaa yhden illan tarpeiksi. Tällä kertaa ainakin se riittää.

4/5 (Hyvä)


Equalizer 3 - The Final Chapter (USA 2023)
Ohjaaja: Antoine Fuqua
Nähty: Elokuvateatterissa

Denzel Washington yrmyilee entisenä erikoisjoukkojen miehenä ja ammattitappajana jo kolmannessa Equalizer-sarjan elokuvassa. Hän yrittää tälläkin kertaa saada viattomille oikeutta ja pahikset maksamaan tekosistaan, ja vastaan asettuukin italialainen mafiaperhe ja toinen toistaan julmemmat kriminaalit. Pyssyt paukkuvat ja ruumispussit täyttyvät, kuten tämän genren leffoissa on tapana. Mitään uutta ja yllättävää ei Equalizer 3 valitettavasti tarjoa, mutta näiden elokuvien ystävät saavat varmasti, mitä tilaavat. 

3/5 (Ok)


Venetsian aaveet (A Haunting in Venice, USA 2023)
Ohjaaja: Kenneth Branagh
Nähty: Elokuvateatterissa

Kenneth Branaghin kolmas Hercule Poirot -elokuva Venetsian aaveet sijoittuu (totta kai) Venetsiaan, ja kertoo melko kompaktin tarinan yhden illan spritismi-istunnosta ja sen seurauksista. Poirot ei tietenkään tällaisiin hömpötyksiin usko, mutta hän tulee mukaan ystävänsä pyynnöstä. Pian eräs illan osallistujista kuolee hämärällä tavalla, sitten toinen, ja tämän jälkeen harmaita soluja koetellaankin toden teolla. Venetsian aaveet on hyvin perinteinen murhamysteeri, joka välillä tavoittelee jopa kauhuelokuvan sävyjä. Lavasteet ovat hyviä, kuvaus kekseliästä ja näyttelijät hoitavat hommansa. Edellisten leffojen tasolle ei ihan päästä, mutta muuten on tarjolla hyvää, tunnelmantäyteistä aivoverryttelyä.

4/5 (Hyvä)


Kuolleet lehdet (Suomi, 2023)
Ohjaaja: Aki Kaurismäki
Nähty: Elokuvateatterissa

Aki Kaurismäen uutuusdraama Kuolleet lehdet sijoittuu jälleen periaatteessa nykyaikaan, mutta Kaurismäen elokuville tuttu retrofiilis on jälleen läsnä. Viinaan menevä hitsari ja yksinäinen kauppa/kahvila-apulainen rakastuvat, mutta elämä kasaa heidän tielleen jatkuvasti kaikenlaisia esteitä. Rakkaus kaikki voittaa, sanotaan, ja niin käy tälläkin kertaa, vaikka monenlaiset mutkat pitää vetää suoriksi. Kaurismäki on luonut kokonaan omanlaisen elokuvatyyliinsä, johon sisältyvät eleettömät näyttelijänsuoritukset, kuiva huumori ja surumielinen kaiho menneille vuosikymmenille, nykyajan lainalaisuuksia unohtamatta. Sen ystäville tämä on kyllä silkkaa mannaa taivaasta, ja itsekin tykkäsin suunnattomasti. Ei sovi toki kaikille, mutta mikäpä sopisi.

5/5 (Erinomainen)