maanantai 29. elokuuta 2022

Heinäkuun 2022 elokuvat

Thor: Love and Thunder (USA 2022)
Ohjaaja: Taika Waititi
Nähty: Elokuvateatterissa

Uusin Marvel-temmellys Thor: Love and Thunder kertoo ukkosen jumala Thorin seikkailuista maailmaa järisyttäneiden Avengers: Endgamen tapahtumien jälkeen. Huoleton matkailu Galaksin Vartijoiden kanssa kuitenkin keskeytyy, kun taistelutoveri Sif löytyy vakavasti haavoittuneena ja Uuteen Asgardiin tehdään tuhoisa hyökkäys. Kaiken takana on Gorr-niminen häiskä, joka tavoittelee kaikkien jumalten tappamista, ja sehän ei Odinsonille tietenkään käy. Tämä leffa jatkaa edellisen Thor-elokuvan, Thor: Ragnarökin, toiminnallisella ja humoristisella linjalla. Huumoria on itse asiassa niin paljon, että järkevä tarinan kerronta uhkaa joutua yksittäisten vitsien uhriksi. Oudolta tuntuu välillä myös Christian Balen esittämä pääpahis, joka on kuin kotoisin toisesta, vakavammasta elokuvasta. Joka tapauksessa, erittäin viihdyttävää ja katseltavaa hassunhauskaa hömppää on tässä leffassa edelleen tarjolla. Aivot kannattaa toki jättää narikkaan.

4/5 (Hyvä)


The Black Phone (USA 2022)
Ohjaaja: Scott Derrickson
Nähty: Elokuvateatterissa

The Black Phone on 70-80-luvuille sijoittuva kauhuleffa, jossa pikkukaupunkia pitävät pelon vallassa säännöllisin väliajoin tapahtuvat lapsien katoamiset. Kuka lapsia kaappaa vai onko kaikki vain sattumaa? Kukaan ei ole varma. Päähenkilö, 12-vuotias poika, saa asiasta pian omakohtaista kokemusta, kun hän joutuu itse kaappauksen uhriksi. Irvokkaaseen maskiin pukeutunut vangitsija aloittaa synkässä kellarihuoneessa karmivan pelin, joka ei voi päättyä kuin huonosti, ellei jotain pakotietä löydy. Tämä elokuva on ihan pätevää peruskauhistelua, joskin suuria yllätyksiä halajavat joutuvat pettymään. Tunnelma on kuitenkin tiivis ja Ethan Hawke loistaa sadistisena pahiksena.

3/5 (Ihan ok)


Get Out (USA 2017)
Ohjaaja: Jordan Peele
Nähty: HBO Max

Get Out on Jordan Peelen (Us) upea läpimurtoelokuva, joka antaa uudet merkitykset sanoille piinaava ja ahdistava. Musta päähenkilö lähtee valkoisen tyttöystävänsä kanssa tapaamaan jälkimmäisen perhettä ensimmäistä kertaa. Kaikki perheen jäsenet ja palvelusväki kohtelevat tulokasta ystävällisesti ja kohteliaasti, mutta jokin on selkeästi vialla. Ja kun karmiva salaisuus lopulta paljastuu, pako on jo ehkä liian myöhäistä. Taidokkaasti käsikirjoitettu ja ohjattu Get Out on trilleri, joka nojaa hyvin vahvasti painostavaan tunnelmaan halpojen säikyttelyjen ja veren lennätyksien sijasta. Daniel Kaluuya on mies paikallaan pääosassa ja muutkin näyttelijät pistävät parastaan. Suosittelen ehdottomasti kaikille hyvien elokuvien ystäville.

4/5 (Hyvä)


DC Superlemmikkien liiga (DC League of Super Pets, USA 2022)
Ohjaaja: Jared Stern
Nähty: Elokuvateatterissa

Animaatioelokuva DC Superlemmikkien liiga kertoo Supermanin lemmikkikoirasta Kryptosta ja seikkailuista, johon tämä joutuu kun Lex Luthor vangitsee hänen isäntänsä ja loput Justice Leaguesta. Vain sattumalta supervoimat saanut joukko lemmikkejä voi Krypton johdolla pelastaa koko maailman kurjalta kohtalolta. Tätä leffaa ei kannata alkaa katsomaan asenteella, että nyt tulee nähtyä jotain uutta ja käänteentekevää. Huumori on harmitonta, toiminta peruskauraa ja kaikki päähenkilöt kasvavat lopulta ihmi.. eläiminä. Mitään uutta ja ihmeellistä ei siis tässä rainassa tosiaan ole, mutta kohtuullisen viihdyttävä animaatiosuperkomedia on silti kyseessä. Menee paremman puutteessa.

3/5 (Ok)

Superlemmikkien liiga poseeraa.