maanantai 31. lokakuuta 2022

Elo- ja syyskuun 2022 elokuvia

Bullet Train (USA 2022)
Ohjaaja: David Leitch
Nähty: Elokuvateatterissa

Brad Pitt esittää Bullet Trainissa salaisten ja vaarallisten tehtävien erikoismiestä, jonka on tarkoitus tällä kertaa hakea japanilaisesta luotijunasta tärkeä salkku ja toimittaa se määränpäähänsä. Äijä on henkistynyt sitten viime tehtävänsä ja ei siksi aio käyttää enää minkäänlaisia aseita työssään. Harmi vaan, että luotijuna on täynnä jos jonkinlaista värikästä hiihtäjää kyseisen salkun perässä, eikä heillä ole minkäänlaisia estoja väkivaltavälineiden käytössä. Kuten edellä olevasta juonireferaatista saattaa jo arvata, tämä leffa on täynnä vauhdikasta toimintaa ja huumoria, ja sellaisia elokuvia ei ole hyvin tehtynä koskaan liikaa. Vaikka välillä kohellus on lähellä mennä farssin ja turhan hölötyksen puolelle, minä ainakin nautin tästä parituntisesta viihdepaketista.

4/5 (Hyvä)


Nope (USA 2022)
Ohjaaja: Jordan Peele
Nähty: Elokuvateatterissa

Jordan Peele (Get Out, Us) palaa uudessa elokuvassaan jälleen esikoisleffansa perustehokkaisiin tunnelmiin. Sisaruspari (mainiot Daniel Kaluuya ja Kiki Palmer) pitävät pystyssä hevostilaansa äskettäin edesmenneen isänsä jälkeen, kun alkaa tapahtua outoja. Mikä ihme taivaalla satunnaisesti lentelee, ja miksi sekä hevoset että ihmiset ovat vaarassa joutua kuolemaa pahemman kohtalon kouriin? Get Outin tapaan Peele osaa tässäkin elokuvassa kasvattaa jännitystä hienovaraisesti ja tehokkaasti, ja lopussa katsoja tempautuu täysin mukaan piinaavaan selviytymistaisteluun. Hahmoista kumpuava huumori keventää hieman katsomiskokemusta, joten liian ahdistava raina tämä ei kuitenkaan ole. Nope on helppoa, mutta samalla ehdottomasti jännittävää katsottavaa, joten suosittelen.

4/5 (Hyvä)


Posketonta bongausta (The Great Year, USA 2011)
Ohjaaja: David Frankel
Nähty: Disney+

Huumoriäijät Steve Martin, Jack Black ja Owen Wilson tähdittävät muiden muassa tätä komediapläjäystä, jossa niinkin rauhalliselta tuntuva harrastus kuin lintujen bongaus saa uudet, kilpailuntäyteiset mittasuhteet. Päähenkilökolmikko yrittää kukin omalla tavallaan ja omista lähtökohdistaan saavuttaa alkuperäisnimikkeen Great Yearin, eli lintujenbongauksen ennätyksen kuluvana vuonna. Tämän palkinnon perässä sitten juostaan ympäri Amerikan Yhdysvaltoja, aina Alaskasta Floridaan, ja kohelletaan ja vähän kieroillaankin koko rahan edestä. Posketonta bongausta on lämminhenkinen, hieman yllätyksetön, ja harmiton hupailu sellaisesta pitäville. Lisäpisteitä antavat varmasti tosielämän lintubongarit, joille leffaa tähdittävät kaikenlaiset siivekkäät ovat jo arvo sinänsä.

4/5 (Hyvä)


Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä (Suomi 2022)
Ohjaaja: Mika Kaurismäki
Nähty: Elokuvateatterissa 

Mielensäpahoittajaksi kutsuttu vanha änkyrä ärisee, murahtelee ja muistelee vanhoja jo kolmannessa elokuvassaan. Heti aluksi ukkeli joutuu poistumaan kauaksi omalta mukavuusalueeltaan, kun vanha uskollinen Ford Escort kärsii onnettomuudessa pahoja peltivaurioita ja romutetaan. Uusi auto on saatava, ja koska nykyajan hypriidit eivät kelpaa, korvaava Eskortti on noudettava vaikka Saksasta saakka. Samalla tavataan aikoinaan maailmalle karannut velipoika, jolla on omat ongelmansa päähenkilön kanssa. Tämä leffa on samanlainen elämänmakuinen ja hieman surumielinenkin komedia kuin mitä olivat sarjan aiemmatkin elokuvat. Nimihenkilön jatkuva vempulointi nykymaailman vaatimusten ja omituisuuksien kanssa on komediaa jo itsessään, mutta elokuvassa on myös tarpeeksi sydäntä, jotta se ei mene ihan farssin puolelle. Hyvä draamahassuttelu, jota katsoessaan ei tarvitse edes olla huimausaineiden vaikutuksen alaisena.

4/5 (Hyvä)


Bodies Bodies Bodies (USA 2022)
Ohjaaja: Halina Reijn
Nähty: Elokuvateatterissa

Hurrikaani lähestyy rannikolta ja sitä juhlistaakseen joukko tyhjäpäisiä nuoria aikuisia päättää pitää vuosisadan emäbileet isossa kartanossa. Sateen ja tuulen piiskatessa ikkunoita päämäärätön juhliminen ja lapselliset pelit nostavat kuitenkin pintaan kytevät kaunat ja pikkumaisuudet, ja kun eräs nuorista löytyy kurkku auki viillettynä, pelko ja kauhu saavat täysin uudet mittasuhteet. Kuka on murhaaja, miksi murha tapahtui, ja tuleeko kukaan selviämään hengissä? Kauhua, jännitystä ja komediaa yhdistävä Bodies Bodies Bodies on todella hieno metafora nykymaailman päämäärättömyydestä. Se esittää päähenkilönsä ja sitä kautta koko modernin yhteiskunnan sinne tänne sinkoilevana sekavana ääliömäisenä massana. Muutamassa sekunnissa musta voi olla valkoista, paras ystävä voi pettää, ja kuka tahansa voi milloin vain pimahtaa ja alkaa heilua aseen kanssa. Mitäs muuta katsoja voi tehdä kuin naureskella näiden idioottien pyristelyille ja olla helpottunut, ettei omassa ystäväpiirissä ole samanlaisia latvakakkosia. Eihän? Eihän?

Räävitön, hauska ja julmakin elokuva, jonka kaltaisia pitäisi olla enemmän.

4/5 (Hyvä)


Kauhea kankkunen 2 (The Hangover Part II, USA 2011)
Ohjaaja: Todd Phillips
Nahty: HBOmax

Kauhea kankkunen -elokuvan jatko-osa jatkaa edeltäjänsä linjalla. Eräs päähenkilöistä on menossa naimisiin Thaimaassa ja totta kai edellisillan polttariremellys lähtee täysin lapasesta. Muisti menee, morsiamen veli katoaa ja kännitatuointejakin on tullut hankittua. Bangkokin suurkaupungissa käynnistyy siis epätoivoinen ajojahti menetettyjen muistojen takaisin saamiseksi. Lähes samanlainen tarina siis kuin ensimmäisessäkin elokuvassa, tosin jonkin verran uutuudenviehätyksestä on kadonnut, mikä miinukseksi laskettakoon. Mutta kyllä tämän kohelluksen silti kivuttomasti katsoi.

3/5 (Ok)