torstai 27. joulukuuta 2018

Marraskuun 2018 elokuvia


Bohemian Rhapsody (UK 2018)
Ohjaus: Bryan Singer
Nähty: Elokuvateatterissa

Rockbändi Queenin ja sen keulakuvan, Freddie Mercuryn, tuntee lähes jokainen rockmusiikkia edes jollain tasolla harrastava tai kuunteleva ihmisolento. Bohemian Rhapsody on paitsi kertomus Queenin noususta maailmanlaajuiseksi musiikki-ilmiöksi, myös läpileikkaus Freddie Mercuryn henkilökohtaisesta elämästä tuona aikana. En ole yleensä mikään elämänkertaelokuvien ystävä, ja myös tässä leffassa on jonkin verran kyseisen elokuvan lajityypin ummehtuneita kliseitä ja naurettavuuksia. Bohemian Rhapsody kulkee kuitenkin pienistä kömpelyyksistä huolimatta jouhevasti eteenpäin, ja näyttelijöistä etenkin Rami Malek on mainio Freddie Mercuryna. Ja totta kai elokuvassa kuullaan paljon Queenin musiikkia, mikä aina plussaksi laskettakoon. Erityisesti on syytä mainita leffan loppupuolella nähtävä Queenin vuoden 1985 Live Aid -keikan pilkuntarkka rekonstruointi, joka on todella upea elokuvakokemus. Pikkupuutteineenkin tämä elokuva on erittäin suositeltava, ainakin jos aihe yhtään kiinnostaa.

3/5 (Ihan ok)


Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset (Fantastic Beasts: The Crimes of Grindelwald, USA 2018)
Ohjaus: David Yates
Nähty: Elokuvateatterissa

Pari vuotta sitten elokuvateattereihin ilmiintyneen Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -leffan jatko-osa jatkaa siitä mihin edellinen jäi. Ilkeä loitsija Grindelwald karkaa vankilasta ja sitten alkaa muun velhoyhteisön keskuudessa hurja kilpajuoksu kohti Pariisia, jossa Grindelwald hautoo katalia suunnitelmiaan. Tai ehkä pitäisi sanoa "hurja" "kilpajuoksu", kun homma tuntuu seisovan useaan otteeseen paikallaan, koska pitää keskustella tai kokoustaa tai taikoa, koska jotain ja jostain syystä. Leffa on todella sekavasti käsikirjoitettu ja/tai editoitu, ja tämä saa aikaan sen, että elokuvan tarinan punainen lanka tuntuu moneen otteeseen katoavan kuin hevoskotkan pieru Saharaan. No, kyllä tämän sujuvasti silti katsoi ja muutamat toimintakohtaukset olivat näyttäviä. Niin ja oli siellä myös muutama vanha ja uusikin ihmeotus kaiken kohelluksen keskellä. Nehän olivat ekan leffan parasta antia ja toimivat tässäkin. Ihan ok-tasoa Potter/taikuus-leffana, mutta parempaankin olisi mielestäni ollut aineksia.

3/5 (Ok)


Kaunotar ja hirviö (The Beauty and the Beast, USA 2017)
Ohjaus: Bill Condon
Nähty: Netflix

Tämä Disneyn animaatioklassikon live action-versiointi kertoo tutun tarinan tuttuine henkilöineen ja tuttuine tapahtumineen, Kirjaviisas kaunotar eksyy prameaan linnaan, jota asustaa kirottu prinssi laulavine ja tanssivine huonekaluineen ja keittiöastiastoineen. Kohta lempi leiskuaa ja niin edelleen. Eli elokuva ei siis todellakaan tarjoa mitään uutta ja ihmeellistä, mutta on kuitenkin erinomaisen toimiva ja pieteetillä valkokankaalle loihdittu versio ikivanhasta tarinasta. Suosittelen erityisesti alkuperäisen Disney-elokuvan ystäville, ja miksei muillekin. Kyllähän tämän parissa joka tapauksessa kestonsa verran viihtyy.

4/5 (Hyvä)