sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Lokakuun 2022 elokuvia

Jouluprinssi (A Christmas Prince, USA 2017)
Ohjaaja: Alex Zamm
Nähty: Netflix

Olipa kerran, ei niin kovin kauan sitten, geneerinen New York, jossa asui geneerinen toimittajanainen. Toimittaminen oli aika tylsää ja potkutkin uhkasivat, mutta onneksi hän pääsi geneeriselle reportaasimatkalle geneeriseen eurooppalaiseen pikkuvaltioon (jossa puhuttiin totta kai vain täydellistä englantia). Geneerisen valtion geneerinen prinssi oli nousemassa geneeriselle valtaistuimelle. Geneerisiä kommelluksia seurasi, ja lopulta geneerinen prinssi oli rakastunut geneeriseen toimittajanaiseen. Geneerinen paha serkku havitteli myös valtaistuinta, ja geneerinen romanssikin uhkasi päättyä ennen kuin ehti kunnolla aikaakaan. Saisiko geneerinen päähenkilö geneerisen prinssinsä? Onko vesi märkää?

Jouluprinssi on ensimmäinen Netflixin jouluelokuvista, jotka muodostavat kokonaisen oman joulu-universuminsa. Veikkaan kuitenkin, että minun ei tarvitse tämän enempää tähän Netflix-algoritmin käsikirjoittamaan elokuvasarjaan tutustua. Olen nähnyt niistä yhden, olen nähnyt ne kaikki.

3/5 (Voi pyhä keskinkertaisuus)


Halloween Ends (USA 2022)
Ohjaaja: David Gordon Green
Nähty: Elokuvateatterissa

Halloween Ends päättää 40 vuotta sitten ilmestyneen alkuperäisen elokuvan jatkoksi kehitetyn uuden Halloween-trilogian (edelliset elokuvat: Halloween (2018) ja Halloween Kills (2021)). Pari vuotta on kulunut edeltävän leffan tapahtumista. Sarjamurhaaja Michael Myers on veitsenheiluttelunsa jälkeen kadonnut, mutta Haddonfieldin pikkukaupunki ei tunnu saavan rauhaa. Ja pianpa alkaa taas ruumiita syntyä. Mutta onko puukon kahvassa taas Myers? Vai joku muu aivan muu? Halloween Ends jatkaa suurelta osin edeltäjiensä verenlennätyslinjoilla, joten jos niistä tykkäsi, pitää kyllä varmaan tästäkin. Leffan alku tosin voi hämätä, sillä tällä kertaa yritetään keksiä väsyneeseen konseptiin jotain uutta jokseenkin vaihtelevin tuloksin. Pisteet kuitenkin hyvästä yrityksestä ja ihan katsottavasta trilogian päätösosasta. Mutta pysyykö Michael Myers tämän lopullisen ratkaisun jälkeen haudassaan? Saas nähdä.

3/5 (Ok)


Black Adam (USA 2022)
Ohjaaja: Jaume Collett-Serra
Nähty: Elokuvateatterissa

DC-universumiin sijoittuva Black Adam kertoo Dwayne "The Rock" Johnsonin esittämästä, 5000 vuotta uinuneesta supervoimaisesta lihaskimpusta, joka nykymaailmaan herättyään alkaa pistää asioita kotimaassaan uuteen uskoon. Keinoja kaihtamaton antisankari saa kuitenkin vastaansa joukon amerikkalaisia supersankareita sekä muinaista, pahaa kruunua tavoittelevat palkkasoturit. Mäiskettä ja tylyä huumoria seuraa. Jos jotain vertailukohtia supersankaripuolelta etsii, tämä leffa on kuin Aquaman tai Thor: Love and Thunder: Ei kovin hyvä, ja tyhmä kuin saapas, mutta oikein viihdyttävä. Sinänsä juonikuviot ovat miljoonaan kertaan nähtyjä, mutta toiminta ja taistelukohtaukset ovat kieltämättä hyvin rakennettuja ja hauskaa katsottavaa. Dwayne Johnsonkin kurtistelee pääosassa vakuuttavasti. Suosittelen, mutta varauksin.

4/5 (Hyvä)


Private Desert (Brasilia 2021)
Ohjaaja: Aly Muritiba
Nähty: Vinokino 2022

Brasilialainen draamaelokuva Private Desert kertoo vähäeleisesti kahden hyvin erilaisen miehen välisestä jännitteisestä ja myrskyisästä suhteesta. Toinen on väkivaltaisen episodin jälkeen potkut saanut poliisi, ja toinen naiseksi silloin tällöin pukeutuva, vielä elämänsä suuntaa hakeva nuori. Saavatko he toisensa tai edes omat elämänsä joten kuten kasaan? Hyvä kysymys, jonka ratkaisua pantataan taidokkaasti aivan viime metreille asti. Näkökulmasta toiseen puolimatkassa hyppäävä elokuva on sinänsä taiten tehty ja täynnä vakuuttavaa näyttelijäntyötä, mutta kerronnan hitaus voi välillä käydä hermoille. Suosittelen siis kärsivällisille elokuvaharrastajille.

4/5 (Hyvä)


Framing Agnes (USA 2022)
Ohjaaja: Chase Joynt
Nähty: Vinokino 2022

Dokumenttielokuva Framing Agnes kertoo 50-luvulla tehdystä tieteellisestä tutkimuksesta, jossa otettiin selvää transihmisten elämästä ja kokemuksista. Eräänlaisena päähenkilönä esiintyy Agnes, joka oli ensimmäinen sukupuolenkorjausleikkauksen läpikäynyt julkisuuden henkilö silloisessa Amerikassa. Muitakin vastaavia tutkimuskohteita haastateltiin. Samalla dokumentti peilaa näitä kohtaloita nykypäivän transihmisten elämään. Sinänsä mielenkiintoinen dokkari latistuu välillä puhuvien päiden kavalkadiksi ja dramatisoitujen kohtausten puhki selittämiseksi. Itse tutkimuksen taustoista, haastatteluista ja haastateltavien elämänkohtaloista olisi mielellään kuullut enemmänkin.

3/5 (Ok)