perjantai 30. marraskuuta 2018

Syys- ja lokakuun 2018 elokuvia


Megalodon (Meg, USA 2018)
Ohjaus: Jon Turteltaub
Nähty: Elokuvateatterissa

Kas tässä vasta hömppä kesäelokuva. Megalodon on suhteellisen kliseistä, veretöntä haikauhua maustettuna Jason Stathamilla ja eturivin kiinalaisnäyttelijöillä. Juoniaukot ovat jättihain kokoisia ja huumorikin suunnilleen obaut miljoona kertaa nähtyä. Mutta kyllä tämän ihan kivuttomasti katsoi, vaikka yllätykset ovat tosiaan vähissä. Uusintakatselu todennäköisesti johtaisi täydelliseen tylsistymiseen.

3/5 (Ok)


Ilosia aikoja, mielensäpahoittaja (Suomi 2018)
Ohjaus: Tiina Lymi
Nähty: Elokuvateatterissa

Ensimmäinen Mielensäpahoittaja-elokuva oli ihan katsottava suomi-draama/komedia, mutta onneksi tämä uudempi on vähän parempi elokuva joka saralla. Vanha änkyrä ukkeli jää leskeksi ja tuumii, että lähtö voisi koittaa itsellekin. Siispä arkkua höyläämään. Jälkikasvu ei ymmärrä ja lapsenlapsi muuttaa omine ongelmineen papan luokse. Siitäpä soppa syntyy. Tässä mennään ehkä enemmän draaman puolelle ja komedia jää vähemmälle, mutta mielestäni se oli tämän elokuvan tapauksessa ihan oikea ratkaisu. Heikki Kinnunen mielensäpahoittajan roolissa tietenkin hauskuuttaa jo ihan pelkällä olemuksellaankin, mutta kaikenlainen väkisinnaurattaminen on onneksi jätetty konseptista suurimmaksi osaksi pois. Ihan hyvä suomileffaksi.

4/5 (Hyvä)


Venom (USA 2018)
Ohjaus: Ruben Fleischer
Nähty: Elokuvateatterissa

Tämä on vähän toisentyyppinen Marvel-supersankarielokuva, kuin mihin viime aikoina on totuttu. Ulkoavaruuden vihamielinen lima tuodaan tutkimusretkeltä Maapallolle ja Tom Hardyn esittämä Eddie Brock-niminen reportteri saa potkut työstään. Nämä kaksi kohtaavat ja yhdistyvät ja  muodostuu Venom, vihamielinen ja supervoimainen antisankari, joka pitää.. öh.. aivojen syömisestä. Jos tämä elokuva olisi tehty ihan vakavalla mielellä, se olisi aika turha tuotos. Nyt homma on vedetty osin ihan överiksi ja käsittämättömäksi rom-com-buddy-komediaksi, joka sai aikaan ainakin tässä katsojassa aikaan ihan ansaittuja ja toisaalta ihan ansaitsemattomia naurunpyrskähdyksiä. Kyllä, varsinaisen tarinan käynnistyminen ja Venomin syntyminen kestää vähän liian pitkään, juoniaukkoja on, ja varsinkin lopussa erikoistehosteetkin ovat hieman kökön näköisiä, mutta kyllä tämä saa ylimääräisiä pisteitä ihan äkkiväärästä omaleimaisuudestaan. Ymmärrän tosin niitäkin, jotka tästä leffasta eivät pidä. Suosittelen siis varauksin.

3/5 (Ok)


Halloween (USA 2018)
Ohjaus: David Gordon Green
Nähty: Elokuvateatterissa

Klassisen Halloween-kauhuelokuvan jatko-osassa (joka on mielikuvituksekkaasti nimetty Halloweeniksi) Michael Myers karkaa mielisaaralasta ja alkaa jälleen puukottaa ihmisiä kuoliaaksi. Siinäpä koko elokuvan juoni, oikeastaan. Ihan hyvin tämä on tehty ja jännittäviä tilanteita on useita, joten kyllä tätä sen puolesta katselee. Mitään uutta ja oikeasti pelottavaa ei ole keksitty, mutta jos vanhakin toimii, miksi sitä muutettaisiin. Vanha Hollywoodin sananlasku.

3/5 (Ihan ok)