keskiviikko 1. helmikuuta 2023

Marras- ja joulukuun 2022 elokuvia


Barbarian (USA 2022)
Ohjaaja: Zach Cregger
Nähty: Disney+

Nainen pyrkii sisälle vuokraamaansa AirBnb-kämppään myöhään illalla Detroitin esikaupunkialueella. Sisällä sattuukin olemaan outo mies, joka sanoo itse vuokranneensa kyseisen asunnon. Ympäröivä alue ei houkuttele yhtään palaamaan yön selkään, joten vastahakoisesti nainen suostuu jakamaan talon tuntemattoman kanssa. Hieman epämukava yö saa ennen pitkää kauhistuttavaa jatkoa. Jokin tuntuu hiippailevan öisessä asunnossa, kellarista löytyy salaovi, ja tämän oven takaa porraskäytävä yhä synkeämpään alakellariin täynnä aavistamattomia hirveyksiä. Barbarian on mainiosti toteutettu pieni kauhuleffa, joka pitää katsojansa tiukasti epämukavuusalueella ja on täynnä äkkivääriä U-käännöksiä. Ihan lopussa mennään jo vähän liian epärealistiselle mörköilyvaihteelle ja tarinakin tuntuu jäävän kesken, mutta joka tapauksessa tämä elokuva on hyvää katsottavaa ja jää katsojansa mieleen pitkäksi aikaa.

4/5 (Hyvä)


Last Night on Soho (UK 2021)
Ohjaaja: Edgar Wright
Nähty: Rokumentti 2022

Edgar Wrightin (Shaun of the Dead, Baby Driver) jännityselokuva Last Night in Soho kertoo Thomasin McKenzien esittämästä nuoresta naisesta, joka saapuu Lontooseen opiskelemaan pukusuunnittelua ja -muotoilua. Pian hän alkaa nähdä näkyjä tai unia svengaavan 60-luvun Sohosta, joka on täynnä kauniita naisia, epämääräisiä miehiä ja neonvalojen säihkettä. Pian tapahtumat saavat synkemmän käänteen, kun 50 vuoden takaisen suurkaupungin kulissit rakoilevat, niljaiset totuudet paljastuvat, ja samalla näyt alkavat peilautua ikävällä tavalla nykyaikaan. Kuka murhasi aloittelevan laulajatähti Sandien, ja kulkeeko murhaaja yhä Lontoon kaduilla? Edgar Wrightin uutuus ei ole ehkä yhtä komediallinen kuin hänen aikaisemmat elokuvansa, mutta hyvä leffa yhtä kaikki. Jokainen näyttelijä ihan sivurooleja myöten pistää parastaan, ja vaikka looginen tarinankulku pätkii välillä, hiostavaa jännitystä ja ahdistavia tunnelmia riittää aivan loppumetreille saakka.

4/5 (Hyvä)


The Menu (USA 2022)
Ohjaaja: Mark Mulle
Nähty: Elokuvateatterissa

Kauhuelokuvan ja trillerin piirteitä yhdistävä ja sekoittava The Menu kertoo Ralph Fiennesin esittämästä mestarikokki Julian Slowikista, tämän kokkitiimistä, sekä sekalaisesta ryhmästä kulinaristeja ja rikkaita tyhjäntoimittajia. He kaikki osallistuvat Slowikin järjestämään hintavaan illalliseen syrjäisen saaren ökyravintolassa, mutta tämä ruokailu onkin unohtumaton tavalla, jota kukaan ei osaa odottaa. Sillä tärkeintähän ruoan laittamisessa ja siitä nauttimisessa on tarina, jonka menu ja eri ruokalajit kertovat. Vaikka tämä tarina olisikin kuinka hirvittävä tahansa. The Menu on erinomainen keitos, joka osaa maustaa oman juonenkulkunsa hyvän näyttelijäntyön, kummallisten yksityiskohtien ja pikkuhiljaa painostavammaksi käyvän tunnelman avulla. Alkupaloina tarjoillaan pieniä outouksia, ja pääruokana nautitaan läpitunkevaa katkeruutta, yllättäviä totuuksia, ja järkyttävää väkivaltaa, joka sitten huuhdotaan pois verellä. Jälkiruokana herkutellaan sitten silkalla itsetuholla. Tämä menu todellakin jättää hyvän maun suupieleen.

4/5 (Hyvä)


Violent Night (USA 2022)
Ohjaaja: Tommy Wirkola
Nähty: Elokuvateatterissa

Toimintaelokuva ja komedia Violent Night laittaa joulun jälleen uuteen uskoon. Rikkaan ökyperheen vesat matkaavat hulppeaan sukukartanoon juhlistamaan antamisen juhlaa. Mitä nyt suvun matriarkka on änkyrä, jonka likaista kielenkäyttöä kuunnellessa joulumieli on kaukana. Ja ei se jälkikasvunkaan sisarrakkaus kovin hersyvää ole. Yllättäen kuitenkin joukko aseistettuja roistoja päättää ryöstää suvun rahaholvissa majailevat miljoonat ja ottavat koko konkkaronkan panttivangiksi. Kuka voi heidät pelastaa? Ainoa, joka siihen voisi pystyä, on David Harbourin esittämä aito ja oikea Joulupukki, joka sattuu olemaan yläkerrassa lahjoja jakamassa. Ei niin hölmöä miltä kuulostaa, koska tämä pukki nimittäin puree ja lyö. Violent Night on oikea hyvän tuulen komedia vähän aikuisemmille katsojille. Se tarjoaa ärjyä väkivaltaa, hyviä nauruja ja ehkä myös hieman joulun sanomaa. Mitä muuta voisi joululeffalta toivoa?

4/5 (Hyvä)


Glass Onion: A Knives Out Mystery (USA 2022)
Ohjaaja: Rian Johnson
Nähty: Netflix

Daniel Craigin esittämä mestarietsivä Benoit Blanc joutuu jälleen ratkomaan visaista murhamysteeriä, kun hänet kutsutaan upporikkaan Miles Bronin ja tämän kaveriporukan viikonlopunviettoon Välimeren saarelle. Vai kutsutaanko? Kaikkihan ei ole tietenkään näissä leffoissa miltä näyttää. Vai onko sittenkin? Mainion Knives Out- elokuvan jatko-osa vääntää jälleen katsojansa aivot vänkyrälle, ja on niin viihdyttävää seurattavaa, ettei yhtään haittaa. Kimurantin tarinansa lisäksi Glass Onion tarjoaa mainion ajankuvan koronapandemian alkuajoista maskeineen, twittereineen ja IT-miljardööreineen. Puhumattakaan Jeremy Rennerin chili-kastikkeesta ja Ranskan valtiolta lainatusta Mona Lisasta. Ja mikäli elokuvan loputtua tulee haikea olo, niin ei huolta: Eihän tämä leffasarja tähän lopu. Lisää Benoit Blancin edesottamuksia on luvassa parin vuoden kuluttua. Ja mikäs siinä, tehkööt näitä leffoja vaikka kymmenen, minä aion katsoa ne kaikki.

4/5 (Hyvä)


Avatar: The Way of Water (USA 2022)
Ohjaaja: James Cameron
Nähty: Elokuvateatterissa

Melkein 13 vuotta tekeillä ollut tehostemegaleffa Avatarin jatko-osa Avatar: The Way of Water saapui elokuvateattereihin jouluksi koko kolmituntisessa komeudessaan. Tarina jatkuu useamman vuoden alkuperäisen elokuvan jälkeen, Jake ja Neytiri ovat saaneet jälkikasvua, ja elämä Pandoran planeetalla vaikuttaa auvoisalta. Mutta sitten suuri joukko ihmisolentoja saapuu riistetystä ja raiskatusta planeetta Maasta takaisin paratiisiplaneetalle, eivätkä heillä ole hyvät mielessä. Taas joudutaan taistelemaan vapauden ja puhtaan luonnon puolesta. Kuten arvata saattaa, Avatar: The Way of Water on upeaa katsottavaa. Tietokonetehosteet ovat huippuluokkaa, toiminta vauhdikasta ja varsinkin merenalaiset näkymät silmiä hiveleviä. Vähän heppoiseen juoneen ei ole panostettu yhtä paljon, mutta väliäkö sillä. Tärkeintä on kuitenkin vuoristoratamainen ja maailmaansa upottava elokuvakokemus.

4/5 (Hyvä)


The French Dispatch (USA 2021)
Ohjaaja: Wes Anderson
Nähty: Disney+

Wes Andersonin uusin raina The French Dispatch kertoo usean erillisen tarinan amerikkalaisen pikkulehden ulkomaankirjeenvaihtajien uskomattomista kokemuksista. Mukaan mahtuu niin taiteellisesti kyvykäs elinkautisvanki, joukko radikaaleja opiskelijoita sekä poliisikokkauksen tuntemattomat mestarit. Nämä kaikki tarinat ja elokuva kokonaisuutena on toteutettu Wes Andersonin omintakeiseen tyyliin: Staattiset kuvat, symmetriset asetelmat ja kuiva huumori ovat tuttuja hänen aikaisemmista leffoistaan. Puhumattakaan naurettavan laajasta näyttelijäkavalkaadista. Suosittelen, siis toki tietenkin, jos miehen tuotoksista tykkää.

4/5 (Hyvä)