Star Wars - Kaukaisessa galaksissa

Uusi Star Wars -elokuva on aina tapaus. Sen kunniaksi arvostelen tässä postauksessa (lähes) kaikki koskaan tehdyt Star Wars- elokuvat tapahtumakronologisessa järjestyksessä. Lisäksi sokerina pohjalla uusin Rogue One: Star Wars Story.

Varoituksen sana: Arvostelen kaikki Star Warsit puhtaasti fanipohjalta. Tähtien sodat ovat siinä määrin olleet osa elämääni ja etenkin lapsuuttani, että ne saavat aina minulta yhden ylimääräisen nostalgiapisteen. Eli jos haluat tietää, mitä ajattelisin Star Warseista ihan pelkästään tavallisina elokuvina (jos niin ajattelisin), vähennä arvosanoista yksi piste.

Ja kyllä, myös supersankarielokuvat ovat minulle tällainen samanlainen erityisaihealue. Mutta se on luonnollisesti oma stoorinsa se.

Darth Vader on SW-saagan pääpahis.

Star Wars: Episodi I - Pimeä Uhka (Phantom Menace, USA 1999)
Ohjaus: George Lucas
Nähty: Elokuvateatterissa, DVD

Pimeä uhka oli aikoinaan ensimmäinen Star Wars -elokuva kuuteentoista vuoteen, ja myöskin ensimmäinen joka ilmestyi tänä nykyisenä tietokonetehosteiden aikakautena. Sitä on paljon haukuttu, ja kyllähän se osan haukuista ansaitseekin, mutta ei se mielestäni niin huono ole mitä annetaan usein ymmärtää. Elokuvassa seurataan Galaktisen Tasavallan rappion vuosia ja Anakin Skywalkerin lapsuutta räiskyvän toiminnallisissa ja osin hyvinkin lapsenomaisissa merkeissä. Parhaiten ovat jääneet mieleen Qui-Gon Jinnin, Obi-Wan Kenobin ja Darth Maulin säkenöivän upea valomiekkataistelu, John Williamsin kauttaaltaan laadukas score (varsinkin Duel of the Fates), sekä Palpatinen poliittiset juonittelut Tasavallan pääkaupungissa. Huonoista puolista mainittakoon ajoittain liiankin lapsellinen meininki ja pieruhuumori, vielä kehitysvaiheessa oleva CGI-ähky, ja molemmat virheliikkeet yhdistävä aliensekoilija Jar Jar Binks. Varsinkin lopputaistelussa mokoma väiskivemmelsääri pistää omalta osaltaan tätä elokuvaa halki, poikki ja pinoon. Mutta kyllä tämä kuitenkin on loppupeleissä ihan jees elokuva. Tarina kulkee jouhevasti, ja välillä on hyviä taistelu- ja toimintakohtauksia, jotka riittävät minulle Star Wars -elokuvan sisällöksi. Suositellaan nautittavaksi silmä- ja korvakarkkina, ilman turhaa ajattelua.

3/5 (Ihan katsottava)


Star Wars: Episodi II - Kloonien hyökkäys (Attack of the Clones, USA 2002)
Ohjaus: George Lucas
Nähty: Elokuvateatterissa, DVD

Kloonien hyökkäys on mielestäni kaikista Star Wars -elokuvista huonoin. Tässä leffassa tietokonetehosteet ovat huonoimmillaan, näyttely tönköimmillään ja tarina etenee töksähtelevästi kohtauksesta ja juonenkulusta toiseen. Oikein ihmetyttää, miten heikosti tämä episodi on toteutettu, silloinkin kun sitä vertaa kahteen muuhun prequel-trilogian osaan. Tarina pääsee kunnolla vauhtiin vasta lopussa, kun kloonisodat kunnolla käynnistyvät; sitä ennen joudutaan todistamaan pahimman tason naamapalmu-osastoa Anakinin ja Padmen romanssikökköilyssä. Onneksi jotkut näyttelijät, kuten Ewan McGregor Obi-Wanina ja Christopher Lee synkeänä kreivi Dookuna pelastavat mitä pelastettavissa on. Myös joissain toimintakohtauksissa on aitoa SW-tunnelmaa. Suositellaan katsottavaksi ruoanlaittamisen tai pitsinnypläyksen ohessa, ja vain mikäli selkeästi haluaa nähdä jokaisen Star Wars- elokuvan vuorollaan.

2/5 (Huono)


Star Wars: Episodi III - Sithin kosto (Revenge of the Sith, USA 2005)
Ohjaus: George Lucas
Nähty: Elokuvateatterissa, DVD

Sithin kosto on puolestaan paras nk. prequel -elokuvista. Se ei ole yhtä lapsellinen kuin Pimeä uhka, mutta siinä on samanlaista upeaa maailmanrakennusmeininkiä ja jouhevaa tarinankuljetusta kuin kyseisessä Episodi I:ssä. Efektit ovat kautta linjan parempia kuin Kloonien hyökkäyksessä, ja näyttelijät ovat saaneet taas juonen päästä kiinni, eivätkä vain lue repliikkejään ilmeettömästi kameralle (poikkeuksiakin tosin on). Tämä on myös toiminnallisin kaikista SW-elokuvista, mikä sille eduksi laskettakoon (Ai miksikö? No, koska toimintakohtaukset ovat näissä esi-osissa olleet se ainoa osa-alue, joissa ne ovat selkeästi pärjänneet muille SW-saagan osille). Musiikki on edelleen mitä mainiointa kuunneltavaa, ja tarinan vääjäämätön eteneminen kohti lohdutonta loppuaan antaa elokuvalle omanlaistaan tunnelmaa. Lopussa solmitaan juonenpätkiä vähän liiankin siististi ja hätäillen yhteen, mutta muuten ei valittamista. Suositellaan nautittavaksi sithlordin musta kaapu päällä, välillä ruudun tapahtumille käkättäen.

4/5 (Hyvä)


Star Wars: Episodi  IV - Uusi toivo (A New Hope, USA 1977)
Ohjaus: George Lucas
Nähty: Elokuvateatterissa, DVD

Alkuperäinen, ja ehkä kaikista Star Wars -elokuvista edelleen paras. Jos alun avaruusalusten syöksähtelyt tähtien ja planeettojen valaisemassa tyhjyydessä, ja John Williamsin klassinen SW -teema eivät herätä minkäänlaisia tunteita, täytyy olla vähän kuollut sisältä. Klassinen tarina, scifistinen design, ja mainiot henkilöhahmot (Luke, Leia, Han, C3PO, R2D2, Vader, Tarkin yms. yms.) tekevät tästä hyvinkin nautittavaa katsottavaa ja seurattavaa. Efektit näyttävät usein aika halvoilta, ja jälkeenpäin (vuonna 1997) päälleliimatut tietokonetehosteet näyttävät, no, jälkeenpäin päälleliimatuilta tietokonetehosteilta, mutta edes ne eivät pilaa tunnelmaa. Musiikki, äänimaailma, repliikit, kaikki omaa luokkaansa. Suositellaan nautittavaksi koska tahansa, missä tahansa.

5/5 (Erinomainen)


Star Wars: Episodi V - Imperiumin vastaisku (Empire Strikes Back, USA 1980)
Ohjaus: Irvin Kershner
Nähty: Elokuvateatterissa, DVD

Imperiumin vastaiskua pidetään alkuperäisen Star Warsin synkkänä jatko-osana, mutta ei tämä minusta kovin synkkä ole. Huumoria ja seikkailun lumoa riittää edelleen, vaikka välillä soudetaankin syvissä vesissä. Ehkä kaikkein lapsenomaisin huumori on jätetty suosiolla Jedin paluuseen ja Episodeihin I-III. Edelleen, kun tarinankerrontaa vertaa muihin SW-elokuviin ja varsinkin SW-esi-osiin, ainakin oma huomioni kiinnittyy siihen, että juonenkuljetus on viipyilevää, ja paikoin jopa hidasta, Yodan sekoilua suoplaneetalla ja Luken ryömimistä luolissa kuvataan pitkään ja hartaasti. Jotkut ehkä sanoisivat, että elokuva on tämän takia tylsä, tai että siinä tapahtuu kaikkein vähiten kaikista saagan elokuvista. Minusta tämä on nimenomaan Imperiumin vastaiskun suola. Henkilöhahmoille ja tunnelmalle annetaan tilaa kasvaa, ilman että olisi jatkuvasti kiire seuraavaan toimintakohtaukseen. Alussa ja lopussa tapahtuva Imperiumi-tylytys ja elokuvan kliimaksin Vader-paljastus omaavat totta kai vahvaa ja uniikkia Tähtien Sota -fiilistä, ja ovat muutenkin populaarikulttuurimme suurimpia käsitteitä. Suositellaan nautittavaksi.

5/5 (Klassikko jo syntyessään)


Star Wars: Episodi VI - Jedin paluu (Return of the Jedi, USA 1983)
Ohjaus: Richard Marquand
Nähty: Elokuvateatterissa, DVD

Jedin paluu on heikoin ns. klassisen SW-trilogian elokuvista, mutta silti se on edelleen hyvä elokuva. Elokuvan alussa ja lopussa mennään kieltämättä vähän liikaa lapsenomaisella muppet-vaihteella sikaolioineen ja ewokkeineen, mutta muuten tämä on Star Warsia klassisimmillaan. Imperiumi rakentaa (taas) Kuolontähteä ja Han Soloa pelastetaan törkeän (sic) Jabba-gangsterin kynsistä. Elokuva tarjoaa alkuperäisen trilogian parhaat avaruus- ja valomiekkataistelut, mutta myös edellisistä osista tuttua simppeliä ja toimivaa henkilödraamaa. Suositellaan nautittavaksi hyvässä seurassa popcornin ja valomiekkojen kera.

4/5 (Hyvä)


Star Wars: Episodi VII - Force Awakens (USA 2015)
Ohjaus: JJ Abrams
Nähty: Elokuvateatterissa, DVD

Ja näin päästään nykyaikaan ja ensimmäiseen Star Warsiin, jonka puikoissa ei ole George Lucas. Tuttuja latuja hiihdetään silti edelleen, ehkä vähän liiankin tuttuja. Imperiumin perillisillä on testausvaiheessa jälleen uusi planeetantappaja, ja kapinallisten perilliset yrittävät pullikoida vastaan. Uusi sukupolvi astuu näyttämölle, mutta myös vanhat jermut (Han, Leia ja Luke) ovat edelleen kuvioissa vahvasti mukana. Kyllä, todella moni asia tuntuu olevan kopioitu vanhoista (klassisista) SW-elokuvista, mutta kun itse leffa on näin mainiosti tehty, ei lopputuloksesta voi olla pitämättä. Ehkä kuitenkin seuraavassa osassa voitaisiin laittaa kehiin jotain uutta ja yllättävämpää kuin uudenlaiset stormtrooperit, uudenlainen sankaridroidi ja jälleen kerran alakynnessä olevat hyvikset? - Ainoa suurempi narisemisen aihe on, että John Williamsin jälleen säveltämä elokuvan score on vanhoja teemoja lukuunottamatta totaaliunohdettava. Suositellaan silti nautittavaksi hyvän seuran, raskaan ruoan ja kevyen ironian kera.

4/5 (Myöskin hyvä)


Rogue One: Star Wars story (USA 2016)
Ohjaus: Gareth Edwards
Nähty: Elokuvateatterissa

Elokuvateattereissa parhaillaan pyörivä Rogue One on kronologisesti Episodi IV:n välitön edeltäjä. Imperiumi rakentaa sitä ensimmäistä ja alkuperäistä Kuolontähteä ja kapinalliset himoitsevat sen piirustuksia. Välissä tapellaan niin maassa, ilmassa kuin avaruudessakin. Tässä elokuvassa on visuaalisesti kaikki kohdillaan ja ehkä parhaan näköiset taistelu- ja toimintakohtaukset koko saagassa. Vahinko vain, että henkilöhahmot ovat paria poikkeusta lukuunottamatta tylsiä ja yksiulotteisia, ja elokuvan keskivaiheilla tarinakin junnasi sen verran paikoillaan, että lähes haukotutti. (Ja mitä vähemmän sanotaan tietokoneella uudelleen henkiinherätetystä Tarkinista (Peter Cushing), sen parempi. Hyi.) Lopussa on kuitenkin aitoa SW-toimintameininkiä, ja viimeistään Darth Vaderin astuessa näyttämölle murskaamaan kapinalliset, on elokuva pelastettu. Suositellaan nautittavaksi eritoten nostalgiannälkään.

3/5 (Ok)

Syys- ja lokakuun elokuvia

Tässä postauksessa kuluvan vuoden syys- ja lokakuussa näkemiäni uusia elokuvia.


Hymyilevä mies (Suomi 2016)
Ohjaus: Juho Kuosmanen
Nähty: Elokuvateatterissa

Hymyilevä mies on tämän vuoden Cannesin elokuvajuhlilla palkittu tositapahtumiin perustuva suomalainen elokuva. Se kertoo yleisesti nyrkkeilijä Olli Mäen elämästä ja erityisesti hänen valmistautumisestaan vuoden 1962 maailmanmestaruusotteluun. Se on kuitenkin samalla myös pienimuotoinen rakkaustarina. Täytyy sanoa, että harvemmin tulee nähtyä näin hyvää ja tyylitietoista elokuvaa, varsinkaan Suomesta. Kaikki osatekijät loksahtavat lähes täydellisesti kohdalleen, alkaen käsikirjoituksesta, ohjauksesta, kuvauksesta ja näyttelijäntyöstä. On tietenkin totta, että tarina ei ole mitenkään erityisen ihmeellinen ja uniikki. Mutta kun ottaa huomioon, mikä on suomalaisen elokuvan yleinen taso tällä hetkellä, jopa perushyväkin leffa on tässä tapauksessa päätään pitempi muita. Siitä hyvästä jo pelkästään täytyy antaa täydet pisteet.

5/5 (Erinomainen)


Princess Bride (USA 1987)
Ohjaus: Rob Reiner
Nähty: DVD (Laina)

Mitähän tästä oikein sanoisi? Princess Bride on suhteellisen halvalla tehty komediallinen seikkailufantasia 80-luvulta. Henkilökohtaisesti tämä oli jo ennen elokuvan näkemistä tullut tutuksi useiden nettimeemien kautta. Kyllähän tämä oli kuitenkin ihan hauska, vaikka välillä lavasteiden ja efektien kömpelyys sai aikaan tahatonta huvitusta. Seikkailuelokuvien kliseistä tehdään välillä tarkkanäköistä, mutta lempeää parodiaa.

3/5 (Ihan ok)


Snowden (USA 2016)
Ohjaus: Oliver Stone
Nähty: Elokuvateatterissa

Oliver Stonen uutuus tuntuu sen vanhan kunnon Oliver Stonen (JFK, Syntyneet tappajiksi, yms.) paluulta elokuvaohjaamisen pariin. Taruakin ihmeellisempään tositapahtumaan (jonka uskon kaikkien ainakin jossain määrin tuntevan) perustuva Snowden pitää katsojan hyvin otteessaan. Kerronta hajoaa usean vuoden aikajanalle, mutta koskaan ei jää kuitenkaan epäselväksi missä mennään ja milloin. Elokuva ottaa väkevästi kantaa nykyteknologian avulla ja turvallisuuden nimissä tapahtuvaan ihmisten vakoilemiseen. Kieltämättä ei ainakaan allekirjoittaneen tee mieli enää tämän elokuvan nähtyään käyttäytyä läppärin nettikameran edessä miten sattuu. Vaikka kamera ei olisikaan päällä.

4/5 (Hyvä)


Nainen junassa (Girl in the Train, USA 2016)
Ohjaus: Tate Taylor
Nähty: Elokuvateatterissa

Paula Hawkinsin samannimiseen kirjaan perustuva jännityselokuva Nainen junassa on toimiva trilleri hyvän näyttelijätyöskentelyn ystäville. Emily Blunt esittää upeasti alkoholiongelmista kärsivää eronnutta naista, joka joutuu salaperäisten tapahtumien pyörteisiin, Leffa käynnistyy hajanaisesti, mutta kerronta tiivistyy loppua kohden. Ajoittainen sirpaleisuus, sekä muistojen subjektiivisuus, on toisaalta koko elokuvan pääpointti,  Hawkinsin kirjaan perustui myös elokuva Gone Girl (2014), joka oli kieltämättä mieleenpainuvampi kokemus. Tosin kyseisen elokuvan ohjasi tyyliltään ja ohjaajantaidoiltaan suvereenimpi David Fincher. Suosittelen silti tätä uutuuttakin.

4/5 (Hyvä)


Doctor Strange (USA 2016)
Ohjaus: Scott Derrickson
Nähty: Elokuvateatterissa

Marvelin sarjakuvaan perustuvassa ja Marvelin elokuvauniversumiin sijoittuvassa elokuvassa Benedict Cumberbatch esittää ylimielistä huippukirurgia, jonka elämä joutuu auto-onnettomuuden seurauksena uuteen uskoon. Stephen Strange tutustuu magian maailmaan, joka on sekoitus onnenkeksiviisauksia ja näyttäviä erikoisefektejä. Tarina on periaatteessa supersankarin kliseinen alkuperätarina, jolle ajoittainen huumori ja tietokonetehosteiden happoisuus antaa jonkin verran lisäarvoa. Näyttelijäntyö on kautta linjan erinomaista, joka tällä kattauksella ei ole mikään ihme. Erityisesti Cumberbatch hallitsee valkokangasta aina, kun sillä näyttäytyy. Kyllä tämä parempi on kuin saman puljun keväinen Captain America: Civil War, joka näyttävyydestään huolimatta tuntui saman vanhan toistolta.

4/5 (Aika hyvä)

Heinä- ja elokuun elokuvia

Tämän blogin ideana on pitää kirjaa allekirjoittaneen elokuvakokemuksista ja arvostella samalla elokuvia lyhyesti. Joitain poikkeuksia lukuunottamatta en käy läpi elokuvia, joita syystä tai toisesta katson uudestaan. Vain ja ainoastaan ensi kertaa näkemäni leffat siis päätyvät tänne, olivat ne sitten uudempia tai vanhempia elokuvia.

Arvostelut pidän lyhyinä, viiden - seitsemän virkkeen mittaisina. Pidempään tekstiin tuskin on tarvetta. Ilmaisun tiivistäminen pakottaa mielestäni keskittymään siihen, mikä on arvosteltavassa elokuvassa olennaista. Sanallisen arvostelun lisäksi pisteytän elokuvat asteikolla 1-5 (ei puolikkaita pisteitä).

Esimerkkinä tulevista arvosteluistani alla on lueteltuna viisi tämän vuoden heinä- ja elokuussa näkemääni uutta elokuvaa ja jokaisesta lyhyt kritiikki.


Brave (USA, 2012)
Ohjaus: Mark Andrews, Brenda Chapman
Nähty: DVD (Laina)

Brave on hauska ja värikäs animaatioelokuva, joka sijoittuu fantasianomaiseen skotlantilaisväritteiseen miljööseen. Tarina ei ole mitenkään uusi ja ihmeellinen, mutta kivat henkilöhahmot pitävät kiinnostusta yllä. Päähenkilön kliseiset teiniongelmat olivat aika tylsiä. Toisaalta taustatarina karhuksi muuttuneesta ahneesta prinssistä oli traaginen ja koskettava. Suosittelen animaatioelokuvan ystäville, joita ei amerikkalaisanimaatioille tyypillinen välillä ylivedetty kohellus haittaa.

3/5 (Ihan katsottava)


Star Trek Beyond (USA, 2016)
Ohjaus: Justin Lin
Nähty: Elokuvateatterissa

Star Trek Beyond jatkaa edellisten elokuvien, Star Trek (2009) ja Star Trek Into Darkness (2013), tarinajatkumoa, ja tekee sen kieltämättä tyylillä. Wanhan Trekin ystävänä en kuitenkaan täysin allekirjoita tapaa, jolla vauhdikas kohellus ja nykytoiminta ovat pääosassa älykkään 60-lukulaisen scifistelyn jäädessä sivurooliin. Onneksi hyvät näyttelijät muokkaavat tutuista roolihahmoista omiansa, ja tähtilaivan asiansa osaavan miehistön sanailu ja keskinäinen huumori pelastavat tämän(kin) elokuvan. Ei näitä ehkä muuten jaksaisi katsoa.

3/5 (Ok)


Jason Bourne (USA, 2016)
Ohjaus: Paul Greengrass
Nähty: Elokuvateatterissa

Jason Bourne on seikkaillut aiemmin kolmessa Bourne-elokuvassa, ja näistä olen pitänyt kovasti. Ei kauhean syvällistä meininkiä, mutta hyvin (Huom! hyvin) käsikirjoitettua ja vauhdikasta toimintaa ei ole koskaan liikaa. Samanlaista letkeää actionia tämä uusinkin tarjoaa, mutta tarinapuolelle olisi saanut keksiä jotain uutta. Tuntuu kuin olisi vanhoista leffoista copy-pastettu toiminnat, vakoojakyyläilyt ja vastaavat. Matt Damonilla alkaa vanhemmiten olla kyllä karismaa tällaisiin rooleihin ja Tommy Lee Jones on kärttyisänä pomona aina mies paikallaan.

3/5 (Ihan jees)


Suicide Squad (USA, 2016)
Ohjaus: David Ayer
Nähty: Elokuvateatterissa

Suicide Squad on DC:n sarjakuviin (Batman, Teris, jne.) perustuva supersankarileffa, jossa onkin pääosassa superpahikset. Hieman sekavasti sinne tänne heiluvassa tarinassa superkonnat pakotetaan toimimaan hallituksen salaisessa itsemurhatehtävässä. Kaikkea potentiaalia ei valitettavasti saada tästä mainiosta alkuasetelmasta irti, ja lopputappelu oli hieman tylsä. Tuntuu myös siltä, että leffa on yleisesti leikattu ja editoitu kauhealla kiireellä. Elokuva on kuitenkin täynnä railakkaita ja värikkäitä henkilöhahmoja, ja nämä pitävätkin leffan pinnalla. Kyllä tämä kannattaa katsoa, jos tällaisesta meiningistä siis pitää.

3/5 (Ok)


Julieta (Espanja, 2016)
Ohjaus: Pedro Almodovar
Nähty: Elokuvateatterissa

Pedro Almodovarin uusin elokuva on hänen edelliseen leffaansa (Matkarakastajat, 2014) verrattuna vähemmän komediallinen ja sisältää enemmän henkilödraamaa. Pidin elokuvasta. Tarina oli kompakti ja sen verran kiinnostava, ettei rainan aikana paljon tullut kelloa vilkuiltua. Näyttelijäkaartissa ei ollut tällä kertaa Almodovarin vakionaamoja, mikä toimii hahmoihin samaistumisessa hyvin. Suosittelen eritoten Almodovarin 2000-luvun mestariteosten (Kaikki äidistäni, Puhu hänelle, ja Huono kasvatus) ystäville.

4/5 (Hyvä)